Siirry pääsisältöön

Joulun tuntua...


Minusta tuntuu, että joka vuosi koristelen kotiamme jouluksi aina vähemmän ja vähemmän. Joulukuusi täytyy tietenkin olla ja mieluiten ihan aito. Muutamalla joulukoristeella  ja sisustustekstiilien vaihdolla viimeistelen kotimme joulun. Tänäkin vuonna "vähemmän on enemmän"...








Joulukukkasilla ja kimpuilla saa helposti ja  mukavasti jouluisen tunnelman.Olen muutaman kerran käynyt paikallisessa puutarhamyymälässä, jossa on valtava valikoima toinen toistaan kauniimpia kukka-asetelmia. Ostin joulukuun alussa pienen ikivihreän, johon asensin minivalosarjan ja jo pelkästään se on luonut joulun tuntua.
 
 
 




Meillä joulunvietto on hyvin perinteinen juhla. Koti siivotaan ja koristellaan juhlaa varten.
Ruokahuoneen kaapiston päälle virittelen perinteisen oksakranssin muutaman muun joulukoristeen kanssa. Jouluaattona katan ruokahuoneemme pöytään juhlavamman kattauksen pöytäliinan ja kangasserviettien avulla. Myös häälahjaksi saadut ruokailuvälineet pääsevät käyttöön.
Joulupöydässämme palaa aina myös kynttilät. Jouluruokien suhteen meillä on hyvin maltillinen linja. Joulupöydässämme on huomioitu jokaisen ruokatoiveet unohtamatta jouluisia perinteitä.
 
 
 





Saunan ja vessojen siivoamisen teen aina viimeiseksi. Saunaan vaihdan pellavatekstiilit ja tunnelmaa luon kynttilän valolla. Vessaan vaihdan jouluiset (punaiset) pyyheliinat ja koristelen tilan muutamalla tonttukoristeella, sillä jouluna on myös lupa hassutella...
 
 
Vuosien aikana olen oppinut vähentämään jouluun liittyviä velvoitteita ja sitä kautta myös joulustressiä. Joulu tulee vähemmälläkin vouhottamisella ja suorittamisella, enkä koe huonommuuden tunnetta, vaikka keittiön kaapit on siivoamatta. 
Tärkeintä minun mielestäni joulussa on kuitenkin hiljentyminen, lähimmät rakkaat ihmiset ja se joulutunnelma...
 
 
Toivottelen kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

STAILIAMO:n kurssipaketti laajenee Aarrekartta-työpajalla

Olen jo pitkään työstänyt STAILIAMO:n palveluja ja tässä prosessissa olen jättänyt jonkin aikaa sitten sisustussuunnittelun pois. Palveluihin kuuluu edelleen sisustusneuvonta, asunto- ja tilastailaus sekä erilaiset kurssit .  Uusin tulokas kurssitarjontaani on Aarrekartta-työpajat, mutta mitä se on? Siitä kerron seuraavassa lisää. Elämme kiireistä arkea, jossa omille unelmille ja ajatuksille ei aina tunnu jäävän tilaa. Siksi on tärkeä pysähtyä ja antaa itselleen lupa unelmoida. Yksi tehokas tapa tuoda omat haaveet konkreettisiksi ja saada ne osaksi jokapäiväistä elämää on ns. aarrekarttamenetelmä, joka auttaa meitä manifestoimaan unelmamme. Aarrekartta-menetelmä on työkalu unelmiesi toteutumiseen Aarrekartta on visuaalinen ilmentymä omista unelmista. Se voi olla kollaasi kuvista, sanoista tai symboleista, jotka heijastavat asioita, joita haluat saavuttaa tai vetää puoleesi elämässä. Kartta toimii muistutuksena ja inspiraationa siitä, mikä on sinulle tärkeää ja se auttaa sinua pitäm...

Tekoäly apuna sisustusneuvonnassa ja yrittäjyydessä

Tekoäly tarjoaa sisustusneuvontaan ja sisustusalan yrittäjille tehokkaita työkaluja yritystoiminnan kehittämiseen. Tekoälyä hyödyntämällä voi parantaa esim. asiakaskokemusta, tehostaa työprosesseja ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. Tässä postauksessa kerron, miten minä olen hyödyntänyt tekoälyä. Tekoäly sisustusideoiden ja inspiraatioiden lähteenä Tekoälypohjaiset työkalut, kuten kuvageneraattorit ja visuaaliset hakupalvelut auttavat löytämään trendikkäitä sisustusideoita nopeasti. Käytössäni ovat Chat GPT ja Canvan tekoälytyökalut, josta jälkimmäistä käytän pääasiassa sisustuskuvien luomiseen. Tekoälyn tuottamat kuvat toimivat samalla tavalla sisustusideoiden ja inspiraatioiden  lähteenä, kuin Pinterestistä haetut kuvat, vaikka ne eivät olekaan todellisia kuvia.  Kuvien luonnissa on tärkeätä miettiä, mitä sanoja käytät "prompteina". Toisinaan (ja usein) tuotokset ovat epäkelpoja, mutta aiheita/sanoja tarkentamalla ja toistoilla tekoäly jaksaa luoda lukemattomia ker...

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...