Siirry pääsisältöön

JUHLAN AIKA

Kevät ja kesä ovat erityisesti juhlien aikaa. Meillä vuodenajat määrittelevät jonkin verran juhlan luonnetta ja se näkyy usein myös juhlien yleisilmeessä. Kesällä juhliminen siirtyy mahdollisuuksien mukaan ulos ja se luo juhlimiselle uuden ympäristön. Oli juhlat sitten sisällä tai ulkona, teemaan on helppo saada ideoita luonnosta ja kaikista sesongin väreistä.


Kuva: Pentik


Juhlissa tarjotaan yleensä aina jotain ja siksi pöydän kattaukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Valkoinen pöytäliina tekee juhlan kattauksesta aina arvokkaan, mutta kukaan ei kiellä käyttämästä jotain kuviollista tai värikästä. Jos pöytäliina on kovin kirjava tai kuviollinen, on hyvä rauhoittaa yleisilmettä yksivärisillä astioilla. Valkoinen toimii aina ja on myös varma valinta siihen, että tarjottava ruoka näyttää esteettisesti kauniilta myös lautasella.




Kuva: Pentik


Juhlan teemassa pitäisi mielestäni näkyä jollain tavalla juhlijan persoona. Siinä voi näkyä esim. juhlijan mieltymykset, elämäntyyli tai harrastuneisuus; joko koristeluna, juhlanmenussa tai vaikkapa omana ohjelmanumerona. Vaihtuvat vuodenajat mahdollistavat luonnonmateriaalin monipuolisen käyttämisen sekä juhlapaikan somistamisessa että kattauksessa. Yksinkertaisilla asetelmilla saa kauniin lopputuloksen ja koristelussa "enemmän on vähemmän"- tyyli on hyvä pitää mielessä. Itse tehden saat juhlistasi persoonallisemman näköisen ja taatusti ainutlaatuisen. Pinterest pursuaa toinen toistaan hienompia ideoita, joita voi toteuttaa ja soveltaa omiin juhliin sopivaksi. Tärkeintä on, että juhla on juhlittavansa näköinen.




Kuva: Pentik


Juhlien järjestämissä voi olla tarpeellista kysyä stailausapua sisustussuunnittelijalta juhlan visuaalisen ilmeen luomiseen. Suunnittelija voi auttaa tilojen ja toimintojen uudelleen järjestelyssä niin, että se luo juhlalle kauniit ja toimivat puitteet. Juhlia suunnitellessa kannattaa olla kuitenkin hyvissä ajoin liikenteessä, jotta ehditään tekemään suunnitelmat, tarvittavat muutokset ja mahdolliset hankinnat. Juhlien suunnittelussa pätee sama yleissääntö kuin suunnittelussa yleensä, sillä hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty.




Kuva: Pentik


Jos järjestetään kotona, kannattaa tehdä etukäteisvalmistelut niin pitkälle kuin mahdollista, käyttää tarvittaessa paikallista pitopalvelua ja tarjoilun ylläpitämiseen ulkopuolista apua, jotta voi itse nauttia huolettomasti juhlista;  joko juhlan järjestäjänä tai juhlittavana. 


Ja on hyvä muistaa, että loppujen lopuksi ihmiset tekevät juhlasta juhlan.










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

STAILIAMO:n kurssipaketti laajenee Aarrekartta-työpajalla

Olen jo pitkään työstänyt STAILIAMO:n palveluja ja tässä prosessissa olen jättänyt jonkin aikaa sitten sisustussuunnittelun pois. Palveluihin kuuluu edelleen sisustusneuvonta, asunto- ja tilastailaus sekä erilaiset kurssit .  Uusin tulokas kurssitarjontaani on Aarrekartta-työpajat, mutta mitä se on? Siitä kerron seuraavassa lisää. Elämme kiireistä arkea, jossa omille unelmille ja ajatuksille ei aina tunnu jäävän tilaa. Siksi on tärkeä pysähtyä ja antaa itselleen lupa unelmoida. Yksi tehokas tapa tuoda omat haaveet konkreettisiksi ja saada ne osaksi jokapäiväistä elämää on ns. aarrekarttamenetelmä, joka auttaa meitä manifestoimaan unelmamme. Aarrekartta-menetelmä on työkalu unelmiesi toteutumiseen Aarrekartta on visuaalinen ilmentymä omista unelmista. Se voi olla kollaasi kuvista, sanoista tai symboleista, jotka heijastavat asioita, joita haluat saavuttaa tai vetää puoleesi elämässä. Kartta toimii muistutuksena ja inspiraationa siitä, mikä on sinulle tärkeää ja se auttaa sinua pitäm...

Tekoäly apuna sisustusneuvonnassa ja yrittäjyydessä

Tekoäly tarjoaa sisustusneuvontaan ja sisustusalan yrittäjille tehokkaita työkaluja yritystoiminnan kehittämiseen. Tekoälyä hyödyntämällä voi parantaa esim. asiakaskokemusta, tehostaa työprosesseja ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. Tässä postauksessa kerron, miten minä olen hyödyntänyt tekoälyä. Tekoäly sisustusideoiden ja inspiraatioiden lähteenä Tekoälypohjaiset työkalut, kuten kuvageneraattorit ja visuaaliset hakupalvelut auttavat löytämään trendikkäitä sisustusideoita nopeasti. Käytössäni ovat Chat GPT ja Canvan tekoälytyökalut, josta jälkimmäistä käytän pääasiassa sisustuskuvien luomiseen. Tekoälyn tuottamat kuvat toimivat samalla tavalla sisustusideoiden ja inspiraatioiden  lähteenä, kuin Pinterestistä haetut kuvat, vaikka ne eivät olekaan todellisia kuvia.  Kuvien luonnissa on tärkeätä miettiä, mitä sanoja käytät "prompteina". Toisinaan (ja usein) tuotokset ovat epäkelpoja, mutta aiheita/sanoja tarkentamalla ja toistoilla tekoäly jaksaa luoda lukemattomia ker...

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...