Suutarin lapsella ei ole kenkiä." Olen huomannut hymyileväni tälle sanonnalle yhä useammin. Vaikka työskentelen sisustusneuvojana ja autan asiakkaitani löytämään toimivia ratkaisuja koteihinsa, omassa kodissani monet sisustusprojektit odottavat toteuttamista. Paras esimerkki tästä on meidän keittiömme. Keittiön päivittäminen on ollut suunnitelmissa jo useamman vuoden. Ideat ovat selkiytyneet matkan varrella, materiaalitkin alkavat olla mielessä ja silti projekti odottaa edelleen aloitustaan. Miksi? Siksi, että elämä ja arki pyörii koko ajan, ja se ei pysähdy sisustusprojektin ajaksi. Remontti ei tunnu akuutin ajankohtaiselta tai sen aloittaminen voi tuntua liian työläältä. Asian kanssa voi elää, vaikka muutostarve on hyvin tiedossa. Sisustuspäätökset eivät ole pelkästään sisustuspäätöksiä Tällä hetkellä elämme perheessämme muutoksen aikaa. Lapsemme on aikuistunut ja hän on vähitellen siirtymässä kohti omaa elämäänsä, ja samalla olemme alkaneet pohtia mieheni kanssa, mi...
Kun kodin tai tilan sisustaminen tulee ajankohtaiseksi, moni pohtii samaa kysymystä: T arvitsenko sisustusneuvontaa vai kokonaisvaltaista sisustussuunnittelua? Molemmat palvelut tukevat onnistunutta lopputulosta, mutta niiden tarkoitus ja laajuus ovat erilaiset. Oikean vaihtoehdon valinta säästää aikaa, rahaa ja tekee projektista huomattavasti sujuvamman. Mitä sisustusneuvonta on? Sisustusneuvonta on täsmällistä, nopeasti toteutettavaa asiantuntija-apua yksittäisiin sisustushaasteisiin. Se keskittyy: konkreettisiin ongelmakohtiin nopeisiin ratkaisuihin olemassa olevan tilan kehittämiseen Sisustusneuvonta tapahtuu usein kertaluontoisena tapaamisena tai lyhyenä prosessina, jossa saat selkeät ohjeet jatkoon. Tyypillisiä sisustusneuvonnan aiheita ovat: kalusteiden sijoittelu värien ja sävyjen valinta valaistuksen parantaminen tilan viimeistely ja tunnelma pienet muutokset ilman remonttia Mitä sisustussuunnittelu on? Sisustussuunnittelu on laajempi ja syväl...