Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Sisustuksen teemaillat marraskuussa

Vuosi sitten syksyllä pidin Rauman kansalaisopistolla sisustusteemallisia työpajoja ja tämän vuoden keväällä oli tarkoitus pitää viiden kerran luentosarja, joka valitettavasti typistyi koronan vuoksi kolmeksi teemaillaksi. Tänä syksynä sisustuksen teemaillat saavat jälleen jatkoa. Marraskuussa olisi tiedossa kolmen illan luentosarja, jos vain koronatilanne sen sallii. (Kuva: Pixapay) Ensimmäisen illan aiheena on KODIN JUHLAT .  Juhlien järjestäminen vaatii lähes aina suunnittelua ja valmisteluja.  Illan aikana saadaan tiivis tietopaketti juhlien järjestämisestä, erilaisista kattauksista sekä ideoita ja vinkkejä juhlien koristeluun. Lisäksi harjoitellaan erilaisia serviettien taittelua ja saadaan ideoita niiden käyttämisestä kattauksissa. (Kuva: Pixapay) Toisen illan aiheena on VIHERSISUSTAMINEN . Vihersisustaminen on nykyisin hyvin trendikästä. Viherkasveilla saadaan luotua sisustukseen erilaista tunnelmaa, eikä välttämättä tarvitse omistaa edes viherpeukaloa.  Illan aikana tutustutaan