Siirry pääsisältöön

Sisustuksen teemaillat marraskuussa


Vuosi sitten syksyllä pidin Rauman kansalaisopistolla sisustusteemallisia työpajoja ja tämän vuoden keväällä oli tarkoitus pitää viiden kerran luentosarja, joka valitettavasti typistyi koronan vuoksi kolmeksi teemaillaksi. Tänä syksynä sisustuksen teemaillat saavat jälleen jatkoa. Marraskuussa olisi tiedossa kolmen illan luentosarja, jos vain koronatilanne sen sallii.



(Kuva: Pixapay)


Ensimmäisen illan aiheena on KODIN JUHLAT

Juhlien järjestäminen vaatii lähes aina suunnittelua ja valmisteluja. 

Illan aikana saadaan tiivis tietopaketti juhlien järjestämisestä, erilaisista kattauksista sekä ideoita ja vinkkejä juhlien koristeluun. Lisäksi harjoitellaan erilaisia serviettien taittelua ja saadaan ideoita niiden käyttämisestä kattauksissa.




(Kuva: Pixapay)


Toisen illan aiheena on VIHERSISUSTAMINEN.

Vihersisustaminen on nykyisin hyvin trendikästä. Viherkasveilla saadaan luotua sisustukseen erilaista tunnelmaa, eikä välttämättä tarvitse omistaa edes viherpeukaloa. 

Illan aikana tutustutaan vihersisustamisen historiaan, saadaan yleistä tietoa viherkasvien käyttämisestä sisustuksessa ja luodaan katsaus nykytrendeihin.




(kuva: Pixapay)


Kolmannen illan aiheena on VALAISTUKSEN ABC.

Valolla ja valaistuksella on tärkeä merkitys  kodin sisustamisessa ja tunnelman luomisessa. Valaisinviidakossa kuluttajan ei ole aina helppoa tehdä valintoja kodin eri kohteisiin. 

Illan aikana tutustutaan valaistuksen perusteisiin (mm. käsitteisiin, merkintöihin ja tuotetietoihin) ja saadaan tietoa, mitä kodin eri tiloissa valaistuksessa tulee ottaa huomioon. Lisäksi tutustumme valaistuksen trendeihin.



Jokainen teemailta kestää n. 1,5 tuntia. Tarkemmat tiedot  ja ilmoittaumiset löydät Rauman kansalaisopiston nettisivuilta.


Tervetuloa osallistumaan ja inspiroitumaan!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vastuullisuus STAILIAMO:n toiminnassa

Koen vastuullisen liiketoiminnan tärkeäksi, ja olen koonnut tähän blogitekstiin arvoja ja käytännön vastuullisuustekoja, joita pyrin noudattamaan mahdollisuuksien mukaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnassa ja stailauspalveluissa. Kestävät ja eettiset materiaalivalinnat Pyrin sekä sisustusneuvonnassa että asuntojen stailauksissa käyttämään ensisijaisesti luonnonmukaisia, kierrätettyjä tai kierrätettäviä materiaaleja (esim. puuvilla, pellava, kierrätyslasi). Seuraan kestävän kehityksen trendejä ja hyödynnän niitä työssäni mahdollisimman paljon. Teen yhteistyötä yritysten kanssa, jotka noudattavat eettisiä tuotantotapoja. Kierrätys ja uudelleenkäyttö Sisustusneuvonnassa hyödynnän mahdollisuuksien mukaan asiakkaan olemassa olevia huonekaluja ja teen ehdotuksia niiden uusiokäytöstä, kuten entisöinnistä, maalaamisesta tai uudelleenverhoilusta.  Sisustusneuvonnassa pyrin tekemään aikaa ja kestävän kehityksen ideologiaan pohjautuvia ratkaisuja; välttämään kertakulutusta ja edistämään järkevää ...

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...

Mikä ihmeen jouluswag?

Ovikoriste eli swag on perinteisen kranssin rinnalle noussut trendikäs joulukodin koriste. Sen voi seppeleen tavoin ripustaa oveen, seinälle, takan ylle, seinäkoristeeksi kotiin, terassille tai parvekkeelle.  Swag tulee Yhdysvalloista sekä Aasiasta, joissa se on ollut jo pitkään suosittu. Amerikkalainen tyyli on runsas ja näyttävä, kun taas aasialainen on hillitympi.  Jouluswag sopii monenlaiseen kotiin ja erilaisten koristeiden avulla siitä pystyy räätälöimään jokaisen tyyliin sopivan.   Swag muistuttaa ylösalaisin käännettyä kimppua. Sen suomalaisempi nimi voisi olla vaikkapa jouluvihta tai - vasta.  Swag rakentuu kestävistä havuista sekä esimerkiksi kuivakukista. Kauniisti kuivuvat leikkomateriaalit, kuten eucalyptus, sekä nauhat ja joulukoristeet viimeistelevät ilmeen. Suomalaiseen swagiin voi yhdistää hyvin luonnonmateriaaleja; koivunoksaa, sammalta, tuohta ja käpyjä.   Lähde: eKukka.fi Minä innostuin kokeilemaan oman jouluswagin tekemistä, johon sain mater...