Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2022.

BIOFILIA - paluu luontoyhteyteen

Osallistuin joulukuun alussa webinaariin, joka käsitteli biofiilista suunnittelua oppimisympäristössä. Olen muutamia kertoja aikaisemminkin lukenut aiheesta, mutta webinaarin jälkeen kiinnostuin aiheesta enemmänkin ja etsin siitä lisää tietoa. Luin erilaisia artikkeleita ja kokosin webinaarin sekä artikkeleiden pohjalta pienen tiivistelmän höystettynä omilla ajatuksillani.  Kyseessä ei ole mistään trendistä, vaikka se tuntuu olevan pinnalla enemmän kuin ennen. Biofilia on enemmänkin ajattelutapa, olettamus tai hypoteesi siitä, että ihmisen kuuluu olla osana luontoa. Luontoyhteytemme on kuitenkin viimeisten vuosikymmenien saatossa muuttunut oleellisesti ja olemme vieraantuneet luonnosta sekä henkisesti että fyysisesti. Ihmisen evoluutio (ja aivojen kehitys) ei ole pysynyt teknologian kehityksen mukana ja se kuuluisa "ruutuaika" on lohkaissut ison osan elämästämme. Sen lisäksi (ja siitä syystä) vietämme yhä enemmän aikaa sisätiloissa. Vallitseva pandemiatilanne on omalta osalta