Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

IKEAsta inspistä

Kävin edellisellä viikolla Raision IKEA:ssa. Mukaani sain meidän miesväen, joten ostoskierros toteutettiin hieman nopeammassa tahdissa kuin mihin yleensä olen tottunut. Yläkerran valmiita sisustusmiljööt kierrettiin rivakkaan tahtiin ja kuvia napsittiin kännykällä suhteellisen hätäisesti. Tässä muutamia kuvia... Heti yläkerran näyttelytilan alussa oli huone, joka oli sisustettu skandinaaviseen tyyliin vaalealla. Huoneen tehosteväriksi oli valittu vaaleanpunainen. Katseeni kiinnittyi kuitenkin tähän seinään kiinnitettävään kalusteeseen, jossa laatikot oli kivasti rytmitetty. Koska kaluste oli kiinnitetty seinää, siitä tuli ilmava vaikutelma. Ikean keittiöissä on aina kivoja yksityiskohtia. Niin tässäkin. Muuten ihan tavallinen perusvalkoinen taso (tai saareke), mutta yhteen osaan olikin asennettu puunvärinen avolaatikko. Sama keittiö toiselta seinältä kuvattuna.Yläkaapit on  kivan matalat ja mukavan hillitysti eri materiaalia kuin ala

Päivystämässä

Kävin eräänä heinäkuun perjantaina tekemässä lyhyen päivystyksen GLORIA keittiöillä . Heidän liiketilansa sijaitsee Raumalla, keskuspuiston reunalla. Samalla kun päivystin yhdessä mieheni kanssa, siivoilin ja napsin muutamia kuvia keittiökokonaisuuksista...     Liiketilassa on esillä tämä ihana sininen keittiö marmoritasolla. Kaapit ovat vetimettömät, mutta oven yläreunassa on uritus, josta saa hyvin kiinni. Kalusterunkojen syvyyksiä vaihtamalla isosta kalusteseinästä on saatu mielenkiintoisen näköinen.  Lisäksi keittiöön kuuluu  saareke, jonka toisessa päässä liesi isoilla alakaapeilla ja toisessa päässä on tila ruokailulle.         Sininen väri on rohkea valinta, mutta mielestäni myös hyvin kaunis. Saarekkeessa oleva tumman puun värinen taso luo lisää lämpöä ja sopii hyvin tuon sinisen kaapiston kanssa. Työtaso tuo mukavaa materiaalien vaihtelua tekemättä lopputulosta kuitenkaan rauhattomaksi.     Tasoa on riittävästi ja avohyllyille s