Siirry pääsisältöön

Päivystämässä



Kävin eräänä heinäkuun perjantaina tekemässä lyhyen päivystyksen GLORIA keittiöillä. Heidän liiketilansa sijaitsee Raumalla, keskuspuiston reunalla. Samalla kun päivystin yhdessä mieheni kanssa, siivoilin ja napsin muutamia kuvia keittiökokonaisuuksista...



 
 
Liiketilassa on esillä tämä ihana sininen keittiö marmoritasolla.
Kaapit ovat vetimettömät, mutta oven yläreunassa on uritus, josta saa hyvin kiinni.
Kalusterunkojen syvyyksiä vaihtamalla isosta kalusteseinästä on saatu mielenkiintoisen näköinen.
 Lisäksi keittiöön kuuluu  saareke, jonka toisessa päässä liesi isoilla alakaapeilla ja toisessa päässä on tila ruokailulle.

 
 
 
 
Sininen väri on rohkea valinta, mutta mielestäni myös hyvin kaunis.
Saarekkeessa oleva tumman puun värinen taso luo lisää lämpöä ja sopii hyvin tuon sinisen kaapiston kanssa.
Työtaso tuo mukavaa materiaalien vaihtelua tekemättä lopputulosta kuitenkaan rauhattomaksi.
 





 
Tasoa on riittävästi ja avohyllyille saa esille jokapäiväisessä käytössä olevia astioita tai sitten niitä kauniimpia kulhoja.
Ja tuo taso on NIIN hieno!


 

 
 
Liiketilassa on myös kaunis tamminen keittiökokonaisuus.
Tiskialtaan alla on moottoroitu roskiskaappi, jonka saa auki näppärästi ovea tönäisemällä.
Lisäksi esillä on tuo hieno indurstial-tyyppinen hana ja kulmakaappien mekanismeja.





Tamminen keittiö on eräänlainen kestotuote.
Mielestäni tammi tuo asuntoon aina tietynlaista arvokkuutta.
Pelkästään ala- tai yläovia vaihtamalla kokonaisuudesta saa erinäköisen.
Tasoilla ja välitilaratkaisuilla keittiöön saa muokattua vielä lisäilmettä suhteellisen helposti..
 
 

 
 
Välitilaan voi vielä asentaa kiskon, johon voi lisätä mieleisensä kokoelman välitilatarvikkeita.
Kuvassa näkyvä teline tabletille tai keittokirjalle on oikein näppärä, sillä sen saa tarpeen vaatiessa myös pois näkyvistä.
Tämän lisäksi on veitsi-, folio-ja talouspaperi- sekä  maustetelinettä. Erilaisia näppäriä ratkaisuja helpottamaan sitä keittiöarkea...ja vieläpä tyylikkäästi.
 
 
 
Voitte uskoa, että päivän päätteeksi sitä omaa keittiötä kotona katsoo hieman kriittisellä silmällä. Meidän keittiömme on todellakin jo parhaat päivänsä nähnyt ja tarvetta muutokseen olisi.
Niinpä sain tästä inspiraatiota myös oman keittiömme suunnitteluun...
 
 
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

STAILIAMO:n kurssipaketti laajenee Aarrekartta-työpajalla

Olen jo pitkään työstänyt STAILIAMO:n palveluja ja tässä prosessissa olen jättänyt jonkin aikaa sitten sisustussuunnittelun pois. Palveluihin kuuluu edelleen sisustusneuvonta, asunto- ja tilastailaus sekä erilaiset kurssit .  Uusin tulokas kurssitarjontaani on Aarrekartta-työpajat, mutta mitä se on? Siitä kerron seuraavassa lisää. Elämme kiireistä arkea, jossa omille unelmille ja ajatuksille ei aina tunnu jäävän tilaa. Siksi on tärkeä pysähtyä ja antaa itselleen lupa unelmoida. Yksi tehokas tapa tuoda omat haaveet konkreettisiksi ja saada ne osaksi jokapäiväistä elämää on ns. aarrekarttamenetelmä, joka auttaa meitä manifestoimaan unelmamme. Aarrekartta-menetelmä on työkalu unelmiesi toteutumiseen Aarrekartta on visuaalinen ilmentymä omista unelmista. Se voi olla kollaasi kuvista, sanoista tai symboleista, jotka heijastavat asioita, joita haluat saavuttaa tai vetää puoleesi elämässä. Kartta toimii muistutuksena ja inspiraationa siitä, mikä on sinulle tärkeää ja se auttaa sinua pitäm...

Tekoäly apuna sisustusneuvonnassa ja yrittäjyydessä

Tekoäly tarjoaa sisustusneuvontaan ja sisustusalan yrittäjille tehokkaita työkaluja yritystoiminnan kehittämiseen. Tekoälyä hyödyntämällä voi parantaa esim. asiakaskokemusta, tehostaa työprosesseja ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. Tässä postauksessa kerron, miten minä olen hyödyntänyt tekoälyä. Tekoäly sisustusideoiden ja inspiraatioiden lähteenä Tekoälypohjaiset työkalut, kuten kuvageneraattorit ja visuaaliset hakupalvelut auttavat löytämään trendikkäitä sisustusideoita nopeasti. Käytössäni ovat Chat GPT ja Canvan tekoälytyökalut, josta jälkimmäistä käytän pääasiassa sisustuskuvien luomiseen. Tekoälyn tuottamat kuvat toimivat samalla tavalla sisustusideoiden ja inspiraatioiden  lähteenä, kuin Pinterestistä haetut kuvat, vaikka ne eivät olekaan todellisia kuvia.  Kuvien luonnissa on tärkeätä miettiä, mitä sanoja käytät "prompteina". Toisinaan (ja usein) tuotokset ovat epäkelpoja, mutta aiheita/sanoja tarkentamalla ja toistoilla tekoäly jaksaa luoda lukemattomia ker...

STAILIAMO - sisustusneuvontaa vastuullisesti

Oletko kyllästynyt kodin sisustusongelmiin? Kaipaatko ammattitaitoista sisustusneuvontaa? Tässä blogikirjoituksessa kerrotaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnasta ja annetaan muutamia vinkkejä vastuulliseen sisustamiseen. Sisustaminen voi olla hauskaa ja luovaa, mutta se voi myös aiheuttaa erilaisia ongelmia. Olet ehkä huomannut, että kodissasi huonekalut eivät välttämättä sovi yhteen, tai että väriyhdistelmä ei lopulta näytäkään niin hyvältä kuin ajattelit, matto voi olla väärän värinen tai kokoinen. Nämä ovat yleisiä sisustusongelmia, jotka voivat aiheuttaa pettymystä ja jopa stressiä. Väärään suuntaan aukeaa kaapin ovi tai liian iso sohva, voi tuntua aluksi pieneltä ongelmalta, mutta siitä voi tulla asukkaille isokin arjen toimintoja haittaava tekijä. Sisustusneuvoja on sisustamisen ammattilainen Sisustusneuvonta voi tarjota ratkaisuja erilaisiin kodin sisustusongelmiin. Sisustusneuvoja on  sisustamisen ammattilainen, joka  osaa nähdä asioita eri näkökulmista ja ehdottaa toimivi...