sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Täydennystä sisustajan kirjahyllyyn


Olen heikkona kaikenlaisiin sisustuskirjoihin. Viimeisimmät kirjaostokset ovat olleet ammatillisia "täsmähankintoja", joista viimeisin kotiutui minulle viime viikolla. Olen ehtinyt vasta silmäilemään, mutta se vaikuttaa hyvältä täydennykseltä kirjahyllyyni.





Kirja on ruotsalaisen Frida Ramstedtin kirja "Tyylikäs koti - sisustamisen käsikirja", jossa paljastetaan sisustussuunnittelijoiden salaiset niksit ja sisustamisen nyrkkisäännöt. Kirjan tarkoituksena on olla tavallisille ihmisille tarkoitettu sisustamisen ja stailauksen käsikirja.
 
 
 
 
 
 
 
On hieman hämmentävää, että kirjassa ei ole yhtään ainoata valokuvaa ja kaikki havainnollistavat esimerkit ovat mustavalkoisia. Kirja on kovakantinen, mutta painettu hieman kellertävälle paperille. Ensivaikutelma kirjasta ei ole kovin houkutteleva, mutta tarkempi selailu paljastaa, että kirja on varsin oivallinen tietopaketti. Kirjan luettua pystyy ehkä helpommin näkemään, mitä tarvitaan saadakseen luotua kodista viihtyisämmän.





 
 


Vaikka olen sisustusalan ammattilainen, on siitä hyötyä myös minulle, sillä kirjassa käsitellään sisustamista ja stailaamista selkeästi ja kattavasti. Voin käyttää kirjaa apuna, silloin, kun suunnittelen esim. teemallisia sisustuskursseja ja muutenkin. Kirjaan valitut aihealueet ovat monipuoliset ja erittäin hyvin jaoteltu. Eikä pieni asioiden kertaus ole muutenkaan pahitteeksi...
 
 
 
 
 
 


Olen varma, että tämä kirja ei jää pölyttymään kirjahyllyyni, vaan tulen käyttämään sitä. Nyt täytyisi löytää vielä aikaa kirjan tarkempaan tutustumiseen, mutta eiköhän sekin hetki vielä tule. Keväiset säät eivät tällä hetkellä houkuttele lukemaan, mutta onpahan sadepäivälle tiedossa tekemistä.
 
Ja vielä vinkiksi, että tämä kirja voisi olla myös hyvä äitienpäivälahja sisustamisesta kiinnostuneille äidille.
 
 
 
 
Toivottelen kaikille oikein inspiroivaa sisustuskevättä!
 
 
 
 
 

tiistai 7. huhtikuuta 2020

"Kuka kissan hännän nostaa..."


Joskus mukavilla asioilla on tapana kasautua ja näin kävi minulle maaliskuussa. Hyvin lyhyellä aikavälillä minusta tehtiin kaksi juttua; toinen Sisustusosaajien blogiin ja toinen paikallisen ilmaisjakelulehden teemajulkaisuun....







 
On aika hämmentävää, kun näkee itsestä tehdyn julkaisun, vaikka kaiken takana on kuitenkin oma yritys. Koska yritykseni on henkilöitynyt minuun, ei ole ihan yhden tekevää, minkälaisia asioita minusta tai yrityksestäni julkaistaan.
 
Nämä julkaisut olivat lähtökohdiltaan hieman erilaiset, mutta sisällöltään molemmat olivat "minun näköisiäni". Lehdessä jaoin keväisiä sisustusvinkkejä ja samalla aukeamalla oli myös minun esittelyni. Lehtijuttu kävi minulla muutaman kerran oikoluettavana, jonka jälkeen jäin jännittämään julkaisupäivää.
 
Blogikirjoituksessa kerrottiin enemmän minusta yritykseni STAILIAMO:n takana. Olin tyytyväinen molempien julkaisujen lopputulokseen ja sain mielestäni myös positiivista ja tärkeää julkisuutta yritykselleni.
 
 
Lehtikirjoituksesta ei ole tietääkseni mobiiliversiota, mutta blogikirjoituksen voit lukea tästä linkistä:

 

 
 Kaiken korona-uutisoinnin keskellä julkaisut toivat välillä vähän muuta ajateltavaa...
Toivottavasti tässä kohta mennään jo kohti valoisampia aikoja!
 
 
 

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Poikkeusoloissa


Blogitauko on syystä tai toisesta venahtanut vähän pitkäksi, mutta täällä ollaan taas! Maailmanlaajuinen Korona-pandemia on laittanut kaikkien elämän uuteen järjestykseen ja kotona olemisesta on tullut uusi (pakko)trendi. Tilannetta voi nyt yrittää hyödyntää monella tavalla. Tässä muutama vinkki:







TOTEUTA PERUSTEELLINEN KEVÄTSIIVOUS:
 
  • Todennäköisesti kotona ollaan nyt enemmän kuin yleensä. Ehkä nyt olisi aika päivittää vaatekaapit ja varastot.
  • Tee kaapeissa kunnon inventaario "Konmarituksen" tyyliin ja opettele viikkaamaan vaatteet uudestaan.
  • Pese talvivaatteet ja varastoi seuraavaa talvea varten. Vanhat ja liian pienet vaatteet voit laittaa kierrätykseen Pelastusarmeijan tai Uffin kierrätyspisteisiin.
  • Pese ikkunat. Sillä on jo merkittävä vaikutus kodin yleisilmeeseen.
 
 
 
 
 
 
TOTEUTA JOKIN SISUSTUSMUUTOS:
 
  • Vaihda verhot, koristetyynynpäälliset tai matto.
  • Vaihda huonekalujen paikkoja, jos mahdollista. Edes vähän. Pienikin muutos voi olla iso...
  • Jos oikein innostut, voit vaihtaa kokonaisia huoneita keskenään - vaihtelu virkistää!
  • Nyt olisi aikaa toteuttaa myös remontti...tai edes jonkinlainen kodin "kasvojen kohotus".
  • Istuta tai osta uusia viherkasveja. Tee viherkasveista isompia kokonaisuuksia.
  • Osta kerran viikossa leikkokukkia. Tuoreilla kukilla on ihmeellinen vaikutus.
  • Sisustusmuutoksessa voit käyttää apuna myös sisustussuunnittelijaa. Monet heistä tarjoavat sisustusneuvontaa myös etänä.

 
 
 
 
JOTAIN MUUTA:
 
  • Aloita joku kiva sisustukseen liittyvä käsityö (esim. makrame-työ tai kranssin sidonta) tai kokeile nikkarointia. Voit aloittaa vaikka maalaamalla vanhan tuolin.
  • Haaveile kesästä. Tee suunnitelmia terassille, pihaan tai yrttipenkkiin.
  • Lue sisustuslehtiä tai selaa sisustusideoita Pinterestistä ja Facebook-ryhmistä.
  • Tee kodistasi paikka, jossa todellakin viihdyt. Kerää ympärillesi niitä asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä ja jotka tuottavat sinulle iloa ja mielenrauhaa.
 
 
Ei anneta nykytilanteen vaikuttaa, vaan yritetään löytää ne arjen pienet ilot kotoa ja läheisistä; jokainen oman jaksamisen ja innostuksen mukaan. Ei vaivuta alakuloisuuteen ja synkkyyteen, vaan yritetään löytää ilo ihan pienistäkin asioista. Lähestyvän pääsiäisen kunniaksi haetaan pajunkissoja tai koivunoksia maljakkoon tai kylvetään jotain vihreää kasvamaa. Perinteisen rairuohon sijaan voit kokeilla ohran tai  maissin kasvattamista. Annetaan elämän voittaa!!!