Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2019.

Kiitollisena

Kun mietin taaksepäin kulunutta vuotta, ensimmäisenä sanana mieleen ponnahtaa kiitollisuus. Olen niin onnellinen, kun saan tehdä tätä työtä,  jota rakastan... Tänä vuonna olen:   * saanut tehdä mielenkiintoisia sisustussuunnitteluja - ja neuvontoja koteihin, * stailannut asuntoja, * pitänyt sisustusaiheisia luentoja, * miettinyt päämäärätietoisemmin yritykseni kehittämistä eteenpäin, * verkostoitunut ja liittynyt Sisustusosaajiin , *saanut uusia ystäviä sisustuksen parista * opiskelut brändäämistä ja valokuvausta, * kouluttanut itseäni 4 kuukauden yrittäjäkurssilla   ja tässä vain muutama asia mainitakseni.             Uskon, että tuleva vuosi tulee olemaan yhtä mielenkiintoinen. Heti tammikuussa lähden Sisustusosaajien järjestämälle sisustusmessumatkalle Pariisiin ja maaliskuussa saan pitää viiden illan sisustusaiheisen luentosarjan Rauman kansalaisopistolla. Haluan edelleen opiskella sisustusalaa ja kehittää lisää ammattitaitoani

Joulun tuntua...

Minusta tuntuu, että joka vuosi koristelen kotiamme jouluksi aina vähemmän ja vähemmän. Joulukuusi täytyy tietenkin olla ja mieluiten ihan aito. Muutamalla joulukoristeella  ja sisustustekstiilien vaihdolla viimeistelen kotimme joulun. Tänäkin vuonna "vähemmän on enemmän"... Joulukukkasilla ja kimpuilla saa helposti ja  mukavasti jouluisen tunnelman.Olen muutaman kerran käynyt paikallisessa puutarhamyymälässä, jossa on valtava valikoima toinen toistaan kauniimpia kukka-asetelmia. Ostin joulukuun alussa pienen ikivihreän, johon asensin minivalosarjan ja jo pelkästään se on luonut joulun tuntua.       Meillä joulunvietto on hyvin perinteinen juhla. Koti siivotaan ja koristellaan juhlaa varten. Ruokahuoneen kaapiston päälle virittelen perinteisen oksakranssin muutaman muun joulukoristeen kanssa. Jouluaattona katan ruokahuoneemme pöytään juhlavamman kattauksen pöytäliinan ja kangasserviettien avulla. Myös häälahjaksi saadut ruokailuvälineet pääsevät

Kotilaiturilla

Osallistuin joulukuun alussa Kotilaiturilla järjestettävään Joulun suuri kattausilta-tapahtumaan. Vaikka se oli minulla pienen matkan takana, osallistuminen oli minulle hyödyllinen monellakin tapaa... Illan aikana saimme 10 erilaista kattausvinkkiä kangasservieteillä. Villa Puomin Hanna näytti meille konkreettisesti, miten serviettejä voi hyödyntää. Erilaisilla astioilla, käsipyyhkeillä ja servieteillä ruokailutapahtumasta saa tehtyä hieman juhlavamman ja arvokkaamman. Taitoksilla ja solmuilla kattauksista tulee persoonallisia ja niillä pystyy luomaan juhlaan myös erilaista tunnelmaa Kankaiset servietit ovat alkaneet kasvattamaan suosiota ja ne saavat arkisenkin ruokailun tuntumaan juhlalta.  Pellava on erinomainen kattausmateriaali tekstiileissä, sillä sen ryppyisyys ja rouheus tekee kattauksesta persoonallisen. Pienet kekseliäät koristelut ja yksityiskohdat viimeistelevät kattauksen.               Kattausillassa käytiin läpi myös valokuvaukse

Hakolan mallistosta inspiroituneena

Olen pitemmän aikaan ihastellut Hakolan huonekalutehtaan mallistoa. Siitä inspiroituneena lähdin leikkimielisesti tekemään moodboardia heidän huonekalujensa pohjalta. Ajatuksena oli, että jos STAILIAMO:lla olisi joskus oma toimisto, sen voisi kalustaa osittain heidän kalusteillaan ja toimisin samalla heidän jälleenmyyjänä. Tuotevalikoimaan pyrin valitsemaan erilaisia kalusteita, jotta mahdollinen asiakas näkisi tuotteen luonnossa. Hakolan omat myymälät/ showroomit ovat niin taitavasti ja herkullisesti stailattuja, että en lähtisi jäljittelemään niitä, mutta yrittäisin loihtia oman näköistä sisustusta. Siitä se ajatus sitten lähti...       Lähtökohtana on, että esillä olisi olohuoneen ja ruokahuoneen kalusteita. Tästä syystä ryhmittelin kalusteet omiksi tiloikseen, olohuoneeksi ja ruokahuoneeksi. Olohuoneen kalusteet ovat:   ^* Round-sohvapöytä *Lempi-hyllyt *Moon rahit (iso ja pieni) * Sohva LAZY Velvet ja * Koktail-varjostin