Siirry pääsisältöön

Tekstit

Mökin keittiöremontti

Osa kesälomastani on mennyt mökkimme remontoinnissa. Kyseessä on ollut lähinnä pintojen päivittämisestä maalaamalla ja keittiömme uudistamisesta. Vaikka mökkimme on suhteellisen pieni,  remontti ollut projektina suhteellisen suuritöinen. Ajattelin tässä postauksessa kertoa tarkemmin mökkikeittiömme remontista.   Lähtökohtana keittiöremontille oli se, että haluamme parantaa sen toimivuutta. Yli 20 vuotta vanha mökkikeittiömme oli laajentunut aikojen saatossa tarpeen mukaan. Keittiö oli periaatteessa ihan toimiva, mutta ovet vaativat jo uusimista ja halusimme tehostaa tilan käyttöä entisestään. Samalla vaihdoimme uuden induktiolieden ja uunin sekä asensimme pienen lämminvesivaraajan keittiön alakaappiin. Kaikkia runkoja ei tarvinnut vaihtaa, mutta kieltämättä niiden säilyttäminen aiheutti pientä säätämistä keittiöasennuksen aikana.     Keittiö on L-mallinen ja lisäksi sitä vastapäätä, puuhellan vieressä,...

Ajatuksia STAILIAMO:n arvoista

Vaikka S T A I L I A M O on yhden naisen yritys ja toiminta on toistaiseksi vielä pienimuotoista, olen pohtinut paljon arvoja; sitä ideologiaa ja arvomaailmaa, mihin haluan yritykseni (ja oman brändini) pohjautuvan ja jonka toivon myös välittyväni asiakkaalleni. Pohdintani päätteeksi päädyin näihin kolmeen pääotsikkoon, joihin sisältyy paljon muutakin...   AITOUS - luonnollisuus   Tällä tarkoitan sekä omaa itseäni henkilönä että myös sisustussuunnittelijana. Olen se mikä olen; aito oma itseni. Helposti innostuva, ulospäin suuntautunut ja positiivinen ihminen, jolle jokaisen ihmisen kohtaaminen on tärkeätä. Sisustussuunnittelijana pyrin suosimaan aitoja luonnonmateriaaleja ja alkuperäisiä aitoja tuotteita, mutta asiakkaan toivomuksesta olen valmis tekemään myös myönnytyksiä. Pyrin suunnittelussa ottamaan huomion myös kestävää kehitystä, ekologisuutta ja kierrätystä, silloin kun se suinkin on mahdollista. Sydäntäni lähellä ovat suunnitt...

Etätyötä ja suunnittelua etänä

Kevät on vaihtunut kesäksi. Vallitsevan koronatilanateen takia moni on siirtynyt kevään aikana etätyöhön ja se tuntuu mullistaneen työn tekemisen uudelle tasolle. Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että voin tehdä ainakin osittain sisustussuunnittelutyötä myös etänä - vaikka  täältä omalta mökiltämme käsin.     Toimeksiantona etäsuunnittelu poikkeaa ns. perinteisestä suunnittelusta, sillä yhteydenotto käydään pääasiallisesti sähköpostin ja puhelimen sekä mahdollisesti myös Zoom:in, Meet:in tai jonkun muun etätyösovelluksen välityksellä. Nykytekniikan avulla sisustussuunnittelu tai -neuvonta onnistuu tarvittaessa vaikka Suomen rajojen ulkopuolelle, ihan mihin päin maailmaa hyvänsä...           Suunnittelukohteen sisällöstä riippuen yleensä etäsuunnittelussa tarvitaan asiakkaalta ainakin hyvät valokuvat ja mielellään pohjapiirustus kohteesta. Etäsuunnittelun luonteesta johtuen erityisesti mittatarka...

TYÖPÖYDÄLLÄ TÄLLÄ HETKELLÄ...

  Tänä keväänä olen saanut mukavasti yhteydenottoja asiakkailta. Ne ovat olleet pääsääntöisesti sisustusneuvontoja, jotka ovat sopineet omaan aikatauluuni juuri sopivasti. Tänä keväänä olen ilokseni saanut tehdä muutamia sisustusneuvontoja mökin omistajille ja ajattelin esittää niistä yhden nyt täällä blogissani.                 Sisustusneuvontakohteena oli n. 70 neliön hirsimökki, jonka asiakkaani oli juuri ostanut. Hän halusi apuja ja neuvoja lähinnä kalusteiden sijoitteluun ja mökin yleisilmeeseen. Asiakkaalla oli kunniakkaasti kerännyt jo valmiiksi omaa materiaalipankkia, jota lähdin muokkaamaan kohteeseen sopivaksi. Yksi lähtökodista oli hyödyntää asiakkaalta viimeisimmässä muutossa jääneitä huonekaluja, jotka ilokseni osoittautuivat suomalaisiksi desing-klassikoiksi.             Asiakkaan lähettämät valokuvat kohteesta (sisältä ja ulkoa), lukuisat i...

Täydennystä sisustajan kirjahyllyyn

Olen heikkona kaikenlaisiin sisustuskirjoihin. Viimeisimmät kirjaostokset ovat olleet ammatillisia "täsmähankintoja", joista viimeisin kotiutui minulle viime viikolla. Olen ehtinyt vasta silmäilemään, mutta se vaikuttaa hyvältä täydennykseltä kirjahyllyyni. Kirja on ruotsalaisen Frida Ramstedtin kirja "Tyylikäs koti - sisustamisen käsikirja", jossa paljastetaan sisustussuunnittelijoiden salaiset niksit ja sisustamisen nyrkkisäännöt. Kirjan tarkoituksena on olla tavallisille ihmisille tarkoitettu sisustamisen ja stailauksen käsikirja.               On hieman hämmentävää, että kirjassa ei ole yhtään ainoata valokuvaa ja kaikki havainnollistavat esimerkit ovat mustavalkoisia. Kirja on kovakantinen, mutta painettu hieman kellertävälle paperille. Ensivaikutelma kirjasta ei ole kovin houkutteleva, mutta tarkempi selailu paljastaa, että kirja on varsin oivallinen tietopaketti. Kirjan luettua pystyy ehkä helpommin näkemään, mitä tar...

"Kuka kissan hännän nostaa..."

Joskus mukavilla asioilla on tapana kasautua ja näin kävi minulle maaliskuussa. Hyvin lyhyellä aikavälillä minusta tehtiin kaksi juttua; toinen Sisustusosaajien blogiin ja toinen paikallisen ilmaisjakelulehden teemajulkaisuun....   On aika hämmentävää, kun näkee itsestä tehdyn julkaisun, vaikka kaiken takana on kuitenkin oma yritys. Koska yritykseni on henkilöitynyt minuun, ei ole ihan yhden tekevää, minkälaisia asioita minusta tai yrityksestäni julkaistaan.   Nämä julkaisut olivat lähtökohdiltaan hieman erilaiset, mutta sisällöltään molemmat olivat "minun näköisiäni". Lehdessä jaoin keväisiä sisustusvinkkejä ja samalla aukeamalla oli myös minun esittelyni. Lehtijuttu kävi minulla muutaman kerran oikoluettavana, jonka jälkeen jäin jännittämään julkaisupäivää.   Blogikirjoituksessa kerrottiin enemmän minusta yritykseni STAILIAMO:n takana. Olin tyytyväinen molempien julkaisujen lopputulokseen ja sain mielestäni m...

Poikkeusoloissa

Blogitauko on syystä tai toisesta venahtanut vähän pitkäksi, mutta täällä ollaan taas! Maailmanlaajuinen Korona-pandemia on laittanut kaikkien elämän uuteen järjestykseen ja kotona olemisesta on tullut uusi (pakko)trendi. Tilannetta voi nyt yrittää hyödyntää monella tavalla. Tässä muutama vinkki: TOTEUTA PERUSTEELLINEN KEVÄTSIIVOUS:   Todennäköisesti kotona ollaan nyt enemmän kuin yleensä. Ehkä nyt olisi aika päivittää vaatekaapit ja varastot. Tee kaapeissa kunnon inventaario "Konmarituksen" tyyliin ja opettele viikkaamaan vaatteet uudestaan. Pese talvivaatteet ja varastoi seuraavaa talvea varten. Vanhat ja liian pienet vaatteet voit laittaa kierrätykseen Pelastusarmeijan tai Uffin kierrätyspisteisiin. Pese ikkunat. Sillä on jo merkittävä vaikutus kodin yleisilmeeseen.             TOTEUTA JOKIN SISUSTUSMUUTOS:   Vaihda verhot, koristetyynynpäälliset tai matto. Vaihda huonekalujen paikkoja, jos ma...