Siirry pääsisältöön

Ajatuksia STAILIAMO:n arvoista


Vaikka S T A I L I A M O on yhden naisen yritys ja toiminta on toistaiseksi vielä pienimuotoista, olen pohtinut paljon arvoja; sitä ideologiaa ja arvomaailmaa, mihin haluan yritykseni (ja oman brändini) pohjautuvan ja jonka toivon myös välittyväni asiakkaalleni. Pohdintani päätteeksi päädyin näihin kolmeen pääotsikkoon, joihin sisältyy paljon muutakin...





 
AITOUS - luonnollisuus
 
Tällä tarkoitan sekä omaa itseäni henkilönä että myös sisustussuunnittelijana. Olen se mikä olen; aito oma itseni. Helposti innostuva, ulospäin suuntautunut ja positiivinen ihminen, jolle jokaisen ihmisen kohtaaminen on tärkeätä. Sisustussuunnittelijana pyrin suosimaan aitoja luonnonmateriaaleja ja alkuperäisiä aitoja tuotteita, mutta asiakkaan toivomuksesta olen valmis tekemään myös myönnytyksiä. Pyrin suunnittelussa ottamaan huomion myös kestävää kehitystä, ekologisuutta ja kierrätystä, silloin kun se suinkin on mahdollista. Sydäntäni lähellä ovat suunnittelukohteet, joissa näkyy elettyä elämää ja kerroksellisuutta.





 
LUOTETTAVUUS - luottamuksellisuus
 
Teen sen minkä lupaan ja sovitussa aikataulussa. Olen tässä asiassa tinkimätön ja kieltämättä se aiheuttaa minulle toisinaan myös paineita ja stressiä. Jokaisen asiakkuuden koen luottamuksellisena suhteena, jossa vaitiolovelvollisuus on ehdotonta. Se materiaali, minkä jaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa pohjautuu aina asiakkaalta saatuun lupaan.






AMMATTITAITO - asiantuntijuus
 
Olen ylpeä ammattitaidostani. Olen kouluttautunut ja kurssittanut itseäni paljon suhteessa sisustussuunnittelijahistoriaani. Olen saanut paljon käytännön kokemusta jo ennen yrittäjäksi ryhtymistäni ja ammattitaidon kehittäminen on minulle koko ajan jatkuva prosessi. Hyväksyn sen, että minun ei myöskään tarvitse osata kaikkea. Sisustussuunnittelu on alana niin laaja, että kaiken hallitseminen on mielestäni mahdotonta. Annan mielelläni esim. keittiösuunnittelun keittiöliikkeelle, jossa on sen alan erityisosaamista, jolloin minulle vapautuu aikaa muuhun suunnitteluun. Tästä syystä koen verkostoitumisen ja paikallisen yrittäjien yhteistyön todella tärkeänä osana yritystäni.
 
Jokaisella suunnittelijalla on varmasti omia vahvuuksia. Sisustussuunnittelussa vahvuuteni on ehdottomasti käytännönläheisyys ja kustannustehokkuus, joka on tullut minulle suurimmaksi osaksi (elämän)kokemuksen myötä. Mieluisin suunnittelukohderyhmäni on ehdottomasti ns. "tavallinen koti tavalliselle ihmiselle", jossa vahvuuteni tulevat parhaiten esille. En ehkä suunnittele kallista luksusta, mutta pyrin suunnittelemaan koteja, joissa olisi mukana aina jotain yllätyksellisyyttä tai kohtuuhintaista "arjen luksusta".
 
 
 
Tässä yritykseni tärkeimmät arvot kiteytettynä;
minun peruspilarini, johon yritykseni toiminta perustuu vahvasti.

 
Mitkä arvot ovat sinulle tärkeitä?

 
 
 
 
 
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...

Tekoäly apuna sisustusneuvonnassa ja yrittäjyydessä

Tekoäly tarjoaa sisustusneuvontaan ja sisustusalan yrittäjille tehokkaita työkaluja yritystoiminnan kehittämiseen. Tekoälyä hyödyntämällä voi parantaa esim. asiakaskokemusta, tehostaa työprosesseja ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. Tässä postauksessa kerron, miten minä olen hyödyntänyt tekoälyä. Tekoäly sisustusideoiden ja inspiraatioiden lähteenä Tekoälypohjaiset työkalut, kuten kuvageneraattorit ja visuaaliset hakupalvelut auttavat löytämään trendikkäitä sisustusideoita nopeasti. Käytössäni ovat Chat GPT ja Canvan tekoälytyökalut, josta jälkimmäistä käytän pääasiassa sisustuskuvien luomiseen. Tekoälyn tuottamat kuvat toimivat samalla tavalla sisustusideoiden ja inspiraatioiden  lähteenä, kuin Pinterestistä haetut kuvat, vaikka ne eivät olekaan todellisia kuvia.  Kuvien luonnissa on tärkeätä miettiä, mitä sanoja käytät "prompteina". Toisinaan (ja usein) tuotokset ovat epäkelpoja, mutta aiheita/sanoja tarkentamalla ja toistoilla tekoäly jaksaa luoda lukemattomia ker...

Vastuullisuus STAILIAMO:n toiminnassa

Koen vastuullisen liiketoiminnan tärkeäksi, ja olen koonnut tähän blogitekstiin arvoja ja käytännön vastuullisuustekoja, joita pyrin noudattamaan mahdollisuuksien mukaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnassa ja stailauspalveluissa. Kestävät ja eettiset materiaalivalinnat Pyrin sekä sisustusneuvonnassa että asuntojen stailauksissa käyttämään ensisijaisesti luonnonmukaisia, kierrätettyjä tai kierrätettäviä materiaaleja (esim. puuvilla, pellava, kierrätyslasi). Seuraan kestävän kehityksen trendejä ja hyödynnän niitä työssäni mahdollisimman paljon. Teen yhteistyötä yritysten kanssa, jotka noudattavat eettisiä tuotantotapoja. Kierrätys ja uudelleenkäyttö Sisustusneuvonnassa hyödynnän mahdollisuuksien mukaan asiakkaan olemassa olevia huonekaluja ja teen ehdotuksia niiden uusiokäytöstä, kuten entisöinnistä, maalaamisesta tai uudelleenverhoilusta.  Sisustusneuvonnassa pyrin tekemään aikaa ja kestävän kehityksen ideologiaan pohjautuvia ratkaisuja; välttämään kertakulutusta ja edistämään järkevää ...