Siirry pääsisältöön

Unelmien stailauskohde Vanhassa Raumassa

Sain heinäkuussa hyvin mielenkiintoisen toimeksiannon Vanhassa Raumassa sijaitsevaan osakkeeseen, johon asiakas tilasi minulta myyntistailauksen. Kun kävin paikan päällä katsomassa kohdetta, se osoittautui unelmien stailauskohteeksi; hyvällä maulla remontoitu kaksio, vanhassa hirsitalossa ja aivan Rauman keskustassa.


Stailauskohteessa hyödynnettiin asiakkaan olemassa olevia kalusteita

Hyvin nopeasti sain idean asunnon henkeen sopivasta stailaustyylistä, jossa kuuntelin myös asiakkaan toiveita. Asiakas halusi, että stailaus toteutettaisiin pääsääntöisesti keittiössä ja olohuoneessa, mutta muutkin tilat saivat kevyen stailauksen. Tässä stailauskohteessa hyödynnettiin jonkin verran asiakkaan olemassa olevia kalusteita. 



Toimeksianto toteutettiin melko nopealla aikataululla heti remontin valmistuttua, jossa erityishuomio piti kiinnittää vastamaalattuun lautalattiaan. Jokainen kaluste "huovutettiin" ja tavaroiden sijoittelussa piti olla erityisen varovainen. Tästä syystä päädyimme jättämään stailauksesta myös matot pois. Harvemmin stailauksessa käytän villasukkia, mutta tässä se oli perusteltua.



Vanhan talon idyllin aistii jo eteiseen tultaessa

Myyntistailauksessa pyrittiin huomioimaan vanhan talon hienoja yksityiskohtia ja huonekaluilla pyrittiin havainnoimaan huoneiden mittasuhteita. Puuhella, pönttöuunit ja vanha emännänkaappi yhdistettynä hieman uudempaan sisustustyyliin loivat sopivasti kontrastia ja auttoivat mahdollista ostajaa näkemään huoneiston mahdollisuudet. Huonekorkeus ja läpitalon päätyhuoneisto toivat avaruuden tunnetta, jossa ihmisen on hyvä hengittää. Vanhan talon ainutkertaisen idyllin ja tunnelman aistii jo heti eteiseen tultaessa. 



Keittiö kalustettiin ruokaryhmällä ja kevyellä sivupöydällä. Olohuoneeseen tuotiin sohva, nojatuoli, vanha penkki sekä viherkasveja. Molemmissa sisustusta viimeisteltiin muutamilla sisustustavaroilla. Makuuhuoneeseen tuotiin vain iso peili, rottinkikori ja nojatuoli olemassa olevien vaatekaappien lisäksi eli melko vähäisellä kalustevalikoimalla saatiin muutettua asunnon yleisilmettä.


Aina ei ole välttämätöntä kalustaa koko asuntoa

Tämä toimeksianto oli hyvä esimerkki hieman kevyemmin toteutetusta myyntistailauksesta. Aina ei ole välttämätöntä tai edes tarpeellista kalustaa koko asuntoa ja kuitenkin stailaus voi olla riittävä. Asiakas oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja hän halusi vielä vuokrata myyntistailauksen  tulevia asuntonäyttöjä varten.



Minulle stailausprojekti oli erittäin mieluinen. Vanha Rauman puutalomiljöö on ainutkertainen ja talojen historia on kiehtova. Täällä ihmisen on hyvä olla...ja ehkä minä aloin unelmoida, että voisin joskus asua täällä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

STAILIAMO:n kurssipaketti laajenee Aarrekartta-työpajalla

Olen jo pitkään työstänyt STAILIAMO:n palveluja ja tässä prosessissa olen jättänyt jonkin aikaa sitten sisustussuunnittelun pois. Palveluihin kuuluu edelleen sisustusneuvonta, asunto- ja tilastailaus sekä erilaiset kurssit .  Uusin tulokas kurssitarjontaani on Aarrekartta-työpajat, mutta mitä se on? Siitä kerron seuraavassa lisää. Elämme kiireistä arkea, jossa omille unelmille ja ajatuksille ei aina tunnu jäävän tilaa. Siksi on tärkeä pysähtyä ja antaa itselleen lupa unelmoida. Yksi tehokas tapa tuoda omat haaveet konkreettisiksi ja saada ne osaksi jokapäiväistä elämää on ns. aarrekarttamenetelmä, joka auttaa meitä manifestoimaan unelmamme. Aarrekartta-menetelmä on työkalu unelmiesi toteutumiseen Aarrekartta on visuaalinen ilmentymä omista unelmista. Se voi olla kollaasi kuvista, sanoista tai symboleista, jotka heijastavat asioita, joita haluat saavuttaa tai vetää puoleesi elämässä. Kartta toimii muistutuksena ja inspiraationa siitä, mikä on sinulle tärkeää ja se auttaa sinua pitäm...

Tekoäly apuna sisustusneuvonnassa ja yrittäjyydessä

Tekoäly tarjoaa sisustusneuvontaan ja sisustusalan yrittäjille tehokkaita työkaluja yritystoiminnan kehittämiseen. Tekoälyä hyödyntämällä voi parantaa esim. asiakaskokemusta, tehostaa työprosesseja ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. Tässä postauksessa kerron, miten minä olen hyödyntänyt tekoälyä. Tekoäly sisustusideoiden ja inspiraatioiden lähteenä Tekoälypohjaiset työkalut, kuten kuvageneraattorit ja visuaaliset hakupalvelut auttavat löytämään trendikkäitä sisustusideoita nopeasti. Käytössäni ovat Chat GPT ja Canvan tekoälytyökalut, josta jälkimmäistä käytän pääasiassa sisustuskuvien luomiseen. Tekoälyn tuottamat kuvat toimivat samalla tavalla sisustusideoiden ja inspiraatioiden  lähteenä, kuin Pinterestistä haetut kuvat, vaikka ne eivät olekaan todellisia kuvia.  Kuvien luonnissa on tärkeätä miettiä, mitä sanoja käytät "prompteina". Toisinaan (ja usein) tuotokset ovat epäkelpoja, mutta aiheita/sanoja tarkentamalla ja toistoilla tekoäly jaksaa luoda lukemattomia ker...

STAILIAMO - sisustusneuvontaa vastuullisesti

Oletko kyllästynyt kodin sisustusongelmiin? Kaipaatko ammattitaitoista sisustusneuvontaa? Tässä blogikirjoituksessa kerrotaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnasta ja annetaan muutamia vinkkejä vastuulliseen sisustamiseen. Sisustaminen voi olla hauskaa ja luovaa, mutta se voi myös aiheuttaa erilaisia ongelmia. Olet ehkä huomannut, että kodissasi huonekalut eivät välttämättä sovi yhteen, tai että väriyhdistelmä ei lopulta näytäkään niin hyvältä kuin ajattelit, matto voi olla väärän värinen tai kokoinen. Nämä ovat yleisiä sisustusongelmia, jotka voivat aiheuttaa pettymystä ja jopa stressiä. Väärään suuntaan aukeaa kaapin ovi tai liian iso sohva, voi tuntua aluksi pieneltä ongelmalta, mutta siitä voi tulla asukkaille isokin arjen toimintoja haittaava tekijä. Sisustusneuvoja on sisustamisen ammattilainen Sisustusneuvonta voi tarjota ratkaisuja erilaisiin kodin sisustusongelmiin. Sisustusneuvoja on  sisustamisen ammattilainen, joka  osaa nähdä asioita eri näkökulmista ja ehdottaa toimivi...