Siirry pääsisältöön

Kevään juhliin...


Kevät on erilaisten juhlien aikaa. Jos juhlat pidetään kotona, alkaa helposti haaveilemaan uudistuksia. Tuntuu, että yhtäkkiä koti näyttääkin kuluneelta tai muuten nuhjuiselta ja koko koti tarvitsisi pienen päivityksen. Tuleva juhlakausi on hyvä syy laittaa kotia kuntoon, mutta jossain suhteessa toivoisi myös malttia. Ei ehkä kannata enää tässä vaiheessa unelmoida uudesta keittiöstä, mutta kodin voi saada pienilläkin jutuilla freesimmän näköiseksi.
 
Perusteellisella  kevätsiivouksella, verhojen tai mattojen vaihtamisella sekä huonekalujen uudella järjestelyllä voi saada jo riittävän muutoksen aikaan. Joskus voi olla aiheellista pyytää apua sisustussuunnittelijalta kodin juhlien järjestämisessä.
 



 
 
 
Kattaus tekee mielestäni juhlan ja kokosin tähän postaukseen Jotexin sivuilta muutaman kauniin kuvan kevään astioista.
Ehkä teistä joku saa inspiraation näistä omien juhlien järjestämiseen...
 
 
 
 
 
 
 
 
Valkoinen pöytäliina on aina juhlava.
Kattaukseen saa väriä lautasliinoilla ja kasveilla.
 
 
 
 
 
 
 
Jos pöytäliina on oikein kirjava, tulisi astiaston olla mielestäni selkeät, mielellään yksiväriset, mutta väreillä voi silti leikitellä.
 
 
 
 

Joskus voi kokeilla rohkeasti myös rennompaa tyyliä, ottaen huomioon tietenkin juhlan luonteen.
Tässä astiastossa on trendivärinä terrakotta ja sininen lasitus tuo mukavasti Välimeren tunnelmaa.
 
 
 
Pääsiäinen aloitti kevään juhlakauden ja viimeistään tässä vaiheessa kannattaisi jo hieman hahmotella kevään (ja miksei kesänkin) juhlia. Luovilla ratkaisuilla ja kekseliäisyydellä voi loihtia hienoja ja mielenkiintoisia kattauksia. Kaikkea ei tarvitse välttämättä ostaa, vaan esim. astiastoja tai juomalaseja kannattaa kysellä muilta sukulaisilta tai työkavereilta lainaksi.
 
 
 
Toisaalta  juhlat ovat oivallinen (teko)syy uudistaa kodin kalustoa... ;)
 
 
 
 
(Kaikki kuvat Jotexin sivuilta)
 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...

Vastuullisuus STAILIAMO:n toiminnassa

Koen vastuullisen liiketoiminnan tärkeäksi, ja olen koonnut tähän blogitekstiin arvoja ja käytännön vastuullisuustekoja, joita pyrin noudattamaan mahdollisuuksien mukaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnassa ja stailauspalveluissa. Kestävät ja eettiset materiaalivalinnat Pyrin sekä sisustusneuvonnassa että asuntojen stailauksissa käyttämään ensisijaisesti luonnonmukaisia, kierrätettyjä tai kierrätettäviä materiaaleja (esim. puuvilla, pellava, kierrätyslasi). Seuraan kestävän kehityksen trendejä ja hyödynnän niitä työssäni mahdollisimman paljon. Teen yhteistyötä yritysten kanssa, jotka noudattavat eettisiä tuotantotapoja. Kierrätys ja uudelleenkäyttö Sisustusneuvonnassa hyödynnän mahdollisuuksien mukaan asiakkaan olemassa olevia huonekaluja ja teen ehdotuksia niiden uusiokäytöstä, kuten entisöinnistä, maalaamisesta tai uudelleenverhoilusta.  Sisustusneuvonnassa pyrin tekemään aikaa ja kestävän kehityksen ideologiaan pohjautuvia ratkaisuja; välttämään kertakulutusta ja edistämään järkevää ...

Mikä ihmeen jouluswag?

Ovikoriste eli swag on perinteisen kranssin rinnalle noussut trendikäs joulukodin koriste. Sen voi seppeleen tavoin ripustaa oveen, seinälle, takan ylle, seinäkoristeeksi kotiin, terassille tai parvekkeelle.  Swag tulee Yhdysvalloista sekä Aasiasta, joissa se on ollut jo pitkään suosittu. Amerikkalainen tyyli on runsas ja näyttävä, kun taas aasialainen on hillitympi.  Jouluswag sopii monenlaiseen kotiin ja erilaisten koristeiden avulla siitä pystyy räätälöimään jokaisen tyyliin sopivan.   Swag muistuttaa ylösalaisin käännettyä kimppua. Sen suomalaisempi nimi voisi olla vaikkapa jouluvihta tai - vasta.  Swag rakentuu kestävistä havuista sekä esimerkiksi kuivakukista. Kauniisti kuivuvat leikkomateriaalit, kuten eucalyptus, sekä nauhat ja joulukoristeet viimeistelevät ilmeen. Suomalaiseen swagiin voi yhdistää hyvin luonnonmateriaaleja; koivunoksaa, sammalta, tuohta ja käpyjä.   Lähde: eKukka.fi Minä innostuin kokeilemaan oman jouluswagin tekemistä, johon sain mater...