Siirry pääsisältöön

Vuokra-asunnoin stailaus, osa 2 / MAKUUHUONE


Stailausprojektini jatkuu nyt pienen makuuhuoneen stailauksella. Pääperiaatteena oli, että en kalusta sitä perinteiseksi makuuhuoneeksi, vaan eräänlaiseksi työhuoneeksi tai kirjastohuoneeksi. Tässä huoneessa sain käyttää hieman myös kekseliäisyyttä...






Makuuhuoneessa toteutettiin ensi pieni pintaremontti eli yhden seinän sininen paperitapetti poistettiin ja se maalattiin Tikkurilan Paperi-sävyllä valkoiseksi. Pelkästään jo tämän yhden seinän maalaaminen teki huoneesta ihan eri näköisen, mutta muutama kaluste lisäsi vielä tunnelmaa. Tällä kertaa huoneen stailaus toteutettiin hyvin vähäisellä tavaramäärällä. En halunnut tuoda tilaan sänkyä tai työpöytää ja kuitenkin lopputulos on mielestäni hyvä.








Ikkunaan ripustin yhden Vallilan värikkään verhon ja lisäksi toin sinne Mademoiselle tuolin ja pyöreän maton. Lisäksi tein kolmesta vanhasta puulaatikosta eräänlaisen kirjahyllyn, johon sain lisättyä muutaman sisustustavaran. Tämä kirjahyllyajatus lähti siitä, kun halusin huoneeseen hieman vertikaalia pystysuuntaa, mutta en halunnut alkaa kantamaan mitään isompaa kirjahyllyä. Kolmen laatikon kantaminen ja kasaaminen osoittautui vallan mainioksi ratkaisuksi ongelmaani. Kirjahylly tuo jopa hieman persoonallisemman tunnelman perinteiseen makuuhuonekalustuksen sijaan.


 
Ja tähän loppuun vielä muutama kuva tilanteesta ennen ja jälkeen stailauksen...
 
 
 


Huoneessa oli kaunis sininen tapetti, mutta joka oli vuosien saatossa  kulunut ja monesta kohtaa repeytynyt.
 
 
 
 
 
 
Sama huone seinän maalauksen jälkeen, mutta stailaus on vielä vähän kesken.
 
 
 
 
 
 
 
Ja tässä kuvassa on stailauksen lopputulos.
Kuva on otettu huoneen/ oven ulkopuolelta, jolloin sain huoneen näyttämään suuremmalta mitä se todellisuudessa onkaan.
 
 
 
Tämän postauksen kuvat todistavat aivan samaa kuin edellinen postaus keittiön stailaamisesta. Joskus kannattaa panostaa pieneen pintaremonttiin ja ehdottomasti, tyhjissä asunnoissa, niiden kalustamiseen. Verhoilla, matolla ja muutamalla kalusteella saadaan huone tai asunto näyttämään paremmalta.  
 
 
 
 
 
 
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...

Tekoäly apuna sisustusneuvonnassa ja yrittäjyydessä

Tekoäly tarjoaa sisustusneuvontaan ja sisustusalan yrittäjille tehokkaita työkaluja yritystoiminnan kehittämiseen. Tekoälyä hyödyntämällä voi parantaa esim. asiakaskokemusta, tehostaa työprosesseja ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. Tässä postauksessa kerron, miten minä olen hyödyntänyt tekoälyä. Tekoäly sisustusideoiden ja inspiraatioiden lähteenä Tekoälypohjaiset työkalut, kuten kuvageneraattorit ja visuaaliset hakupalvelut auttavat löytämään trendikkäitä sisustusideoita nopeasti. Käytössäni ovat Chat GPT ja Canvan tekoälytyökalut, josta jälkimmäistä käytän pääasiassa sisustuskuvien luomiseen. Tekoälyn tuottamat kuvat toimivat samalla tavalla sisustusideoiden ja inspiraatioiden  lähteenä, kuin Pinterestistä haetut kuvat, vaikka ne eivät olekaan todellisia kuvia.  Kuvien luonnissa on tärkeätä miettiä, mitä sanoja käytät "prompteina". Toisinaan (ja usein) tuotokset ovat epäkelpoja, mutta aiheita/sanoja tarkentamalla ja toistoilla tekoäly jaksaa luoda lukemattomia ker...

Vastuullisuus STAILIAMO:n toiminnassa

Koen vastuullisen liiketoiminnan tärkeäksi, ja olen koonnut tähän blogitekstiin arvoja ja käytännön vastuullisuustekoja, joita pyrin noudattamaan mahdollisuuksien mukaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnassa ja stailauspalveluissa. Kestävät ja eettiset materiaalivalinnat Pyrin sekä sisustusneuvonnassa että asuntojen stailauksissa käyttämään ensisijaisesti luonnonmukaisia, kierrätettyjä tai kierrätettäviä materiaaleja (esim. puuvilla, pellava, kierrätyslasi). Seuraan kestävän kehityksen trendejä ja hyödynnän niitä työssäni mahdollisimman paljon. Teen yhteistyötä yritysten kanssa, jotka noudattavat eettisiä tuotantotapoja. Kierrätys ja uudelleenkäyttö Sisustusneuvonnassa hyödynnän mahdollisuuksien mukaan asiakkaan olemassa olevia huonekaluja ja teen ehdotuksia niiden uusiokäytöstä, kuten entisöinnistä, maalaamisesta tai uudelleenverhoilusta.  Sisustusneuvonnassa pyrin tekemään aikaa ja kestävän kehityksen ideologiaan pohjautuvia ratkaisuja; välttämään kertakulutusta ja edistämään järkevää ...