Siirry pääsisältöön

SISUSTUSPÄIVYSTYSTÄ - vihdoinkin!

Tutustuin Covers Storyn uusiin sisämaaleihin jokin aika sitten ja heidän konseptinsa teki tuolloin minuun vaikutuksen. Olin yhteydessä heihin ja lokakuussa minusta tuli yksi heidän yhteistyösuunnittelijoista. Asia, josta olen tällä hetkellä hyvin innoissani, sillä heidän missionsa on tarjota vaihtoehto niille, joille maalaaminen ei ole remontointia vaan sisustamista...




Yhteistyön alkamisen  kunniaksi sain hyvän syyn pitää sisustuspäivystyksen Tiina Mellanen LKV:n toimistolla. Minun piti jo viime keväänä järjestää 1-2 kertaa kuukaudessa tällaisia avoimia ovia, mutta koronatilanteen takia luovuin suunnitelmista ja nyt oli aika kokeilla asiaa uudestaan. Sisustuspäivystyksen tarkoituksena on, että lähden omalta kotitoimistoltani "ihmisten ilmoille". Tiinan toimisto sijaistee erinomaisella paikalla Vanhassa Raumassa, torin reunalla, johon asiakkaiden on helppo tulla ja kaiken lisäksi Tiinan toimisto on kaunis ja tyylikäs. 




Sisustuspäivystyksessä asiakas voi tulla käymään toimistolla kysymässä sisustuspalvelujani tai kuten esim. nyt marraskuussa, tutustua Cover Storyn sävymalleihin, jotka minulla oli esillä. Pyrin sisustuspäivystyksissä siihen, että niissä olisi aina joku teema. Joulukuussa annan kattausvinkkejä, jolloin esittelen erilaisia serviettien taitteluideoita. Ensi vuoden puolella esittelen jälleen Cover Storyn maaleja ja voi olla, että pidän vielä muutaman sisustusaiheisen teemaillan.






Nyt on ensimmäinen sisustuspäivystys (toimistopäivä) pidettynä ja seuraava on jo muutaman viikon päässä. Tässä välissä menen vielä Syksyn helmet-messujen joulutapahtumaan sunnuntaina 28.11.2021 näytteilleasettajaksi, joten tällä hetkellä minulla on monipuolisia työtehtäviä menossa. Paljon on pitänyt tehdä ja suunnitella materiaaleja, mutta huomaan nauttivani juurikin tämän tyyppisestä tekemisestä. 


Kaiken tämän lisäksi opiskelut kulkevat koko ajan arjessa mukana ja joulu-tammikuussa on tiedossa hieman ruuhkaiset ajat. Niihin liittyen minulla on tarkoitus päivittää joulukuussa blogiani vähän useammin jouluaiheisilla teemoilla, joten pysykäähän linjoilla...









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä ihmeen jouluswag?

Ovikoriste eli swag on perinteisen kranssin rinnalle noussut trendikäs joulukodin koriste. Sen voi seppeleen tavoin ripustaa oveen, seinälle, takan ylle, seinäkoristeeksi kotiin, terassille tai parvekkeelle.  Swag tulee Yhdysvalloista sekä Aasiasta, joissa se on ollut jo pitkään suosittu. Amerikkalainen tyyli on runsas ja näyttävä, kun taas aasialainen on hillitympi.  Jouluswag sopii monenlaiseen kotiin ja erilaisten koristeiden avulla siitä pystyy räätälöimään jokaisen tyyliin sopivan.   Swag muistuttaa ylösalaisin käännettyä kimppua. Sen suomalaisempi nimi voisi olla vaikkapa jouluvihta tai - vasta.  Swag rakentuu kestävistä havuista sekä esimerkiksi kuivakukista. Kauniisti kuivuvat leikkomateriaalit, kuten eucalyptus, sekä nauhat ja joulukoristeet viimeistelevät ilmeen. Suomalaiseen swagiin voi yhdistää hyvin luonnonmateriaaleja; koivunoksaa, sammalta, tuohta ja käpyjä.   Lähde: eKukka.fi Minä innostuin kokeilemaan oman jouluswagin tekemistä, johon sain mater...

STAILIAMO:n kurssipaketti laajenee Aarrekartta-työpajalla

Olen jo pitkään työstänyt STAILIAMO:n palveluja ja tässä prosessissa olen jättänyt jonkin aikaa sitten sisustussuunnittelun pois. Palveluihin kuuluu edelleen sisustusneuvonta, asunto- ja tilastailaus sekä erilaiset kurssit .  Uusin tulokas kurssitarjontaani on Aarrekartta-työpajat, mutta mitä se on? Siitä kerron seuraavassa lisää. Elämme kiireistä arkea, jossa omille unelmille ja ajatuksille ei aina tunnu jäävän tilaa. Siksi on tärkeä pysähtyä ja antaa itselleen lupa unelmoida. Yksi tehokas tapa tuoda omat haaveet konkreettisiksi ja saada ne osaksi jokapäiväistä elämää on ns. aarrekarttamenetelmä, joka auttaa meitä manifestoimaan unelmamme. Aarrekartta-menetelmä on työkalu unelmiesi toteutumiseen Aarrekartta on visuaalinen ilmentymä omista unelmista. Se voi olla kollaasi kuvista, sanoista tai symboleista, jotka heijastavat asioita, joita haluat saavuttaa tai vetää puoleesi elämässä. Kartta toimii muistutuksena ja inspiraationa siitä, mikä on sinulle tärkeää ja se auttaa sinua pitäm...

Tekoäly apuna sisustusneuvonnassa ja yrittäjyydessä

Tekoäly tarjoaa sisustusneuvontaan ja sisustusalan yrittäjille tehokkaita työkaluja yritystoiminnan kehittämiseen. Tekoälyä hyödyntämällä voi parantaa esim. asiakaskokemusta, tehostaa työprosesseja ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. Tässä postauksessa kerron, miten minä olen hyödyntänyt tekoälyä. Tekoäly sisustusideoiden ja inspiraatioiden lähteenä Tekoälypohjaiset työkalut, kuten kuvageneraattorit ja visuaaliset hakupalvelut auttavat löytämään trendikkäitä sisustusideoita nopeasti. Käytössäni ovat Chat GPT ja Canvan tekoälytyökalut, josta jälkimmäistä käytän pääasiassa sisustuskuvien luomiseen. Tekoälyn tuottamat kuvat toimivat samalla tavalla sisustusideoiden ja inspiraatioiden  lähteenä, kuin Pinterestistä haetut kuvat, vaikka ne eivät olekaan todellisia kuvia.  Kuvien luonnissa on tärkeätä miettiä, mitä sanoja käytät "prompteina". Toisinaan (ja usein) tuotokset ovat epäkelpoja, mutta aiheita/sanoja tarkentamalla ja toistoilla tekoäly jaksaa luoda lukemattomia ker...