Siirry pääsisältöön

Yhden (messu)kokemuksen rikkaampana

Minä tein sen! STAILIAMO osallistui ensimmäistä kertaa messuille. Raumalla järjestettiin Syksyn helmet - joulutapahtuma, johon päätin mennä näytteilleasettajaksi hakemaan messukokemusta.






Päätöksen tekeminen oli suhteellisen helppoa, sillä osallistumismaksu oli hyvin alhainen. Hintaan kuului 180 cm pöytä, joten messuosaston ideointi lähti siitä. Hyvin nopeasti minulle oli selvää, että tulisin asettelemaan siihen kattauksen, jossa esittelisin messuväelle erilaisia lautasliinojen taitteluvinkkejä. Samalla mainostaisin STAILIAMO:n palveluja. Koska minulla ei ole mitään "konkreettista" myytävää,  suunnittelin messuille sisustusneuvontatarjouksen ja mahdollisuuden ostaa STAILIAMO:n lahjakortteja vaikkapa joululahjaksi.







Vaikka messut olivat mittasuhteiltaan pienet, oli yllättävää, miten paljon valmisteluja niihin osallistuminen vaati. Hankin itselleni mm. maksupäätteen ja uudet lahjakortit. Yhteystietolomakkeita, flyereita ja ja käyntikortteja piti teetättää lisää ja mainontaakin piti suunnitella. Lisäksi messuosaston suunnittelu ja siihen liittyvät rakentelut veivät myös oman aikansa, muuta tämä kaikki oli erittäin mukavaa ja mielenkiintoista. 







Koronatilanne vaikutti sen verran tapahtumien järjestämiseen, että kaikilta messuihin osallistuville vaadittiin koronapassia. Tämä karsi jonkun verran sekä näytteilleasettajia että messuväkeä, mutta tässä asiassa noudatimme yleistä ohjeistusta. Pahin skenaario olisi ollut, että koko messutapahtuma olisi peruttu, mutta onneksi näin ei käynyt.







Kaiken kaikkiaan messukokemus oli erittäin hyvä. Vaikka se ei myynnillisesti ollut mikään menestys, sain todella tärkeätä kokemusta ja ennen kaikkea tuoda yritystäni näkyväksi. Koska tämä oli vain kolmen tunnin tapahtuma, oli esillepano ym. suunniteltava nopeasti rakennettavaksi, mutta kuitenkin riittävän näyttäväksi, huomiota herättäväksi ja ennen kaikkea esteettisesti kauniiksi. Mielestäni toteutus onnistui erinomaisesti ja pöydän yläpuolella oleva kehys teki kattauksesta ainakin erilaisen.







Messuosaston kustannukset pysyivät hyvin kohtuullisina, sillä pystyi hyödyntämään stailausvarastossani olevia tavaroita. Halusin kattauksellani tuoda esiin erityisesti sen, miten luonnosta ja kotilaatikoista löytyvillä asioilla saa toteutettua hienoja kattauksia kestävän kehityksen periaatteella. Messuvieraat suhtautuivat tähän ideaan hyvin positiivisesti ja sain kuulla aitoa ihastusta, jopa yllättyneisyyttä.  






Messukokemus on nyt enää muisto vain. Sain tästä hyvää oppia seuraavaan, sillä ainahan pitää löytyä myös jotain kehitettävää. Katseet on suunnattuna jo eteenpäin tämän viikon sisustuspäivystykseen. Olen jälleen Tiina Mellanen LKV:n toimistolla torstaina koko päivän, jossa esillä on myös näitä messukattauksia. Niitä voi tulla ihastelemaan ja hakemaan vinkkejä omaan joulupöytään. Samalla voi ostaa lahjakortin pukin konttiin tai varata ajan vaikkapa sisustusneuvontaan tai kodin stailaukseen... 



 STAILIAMO on sinun kanssasi - sekä arjessa että juhlassa!







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

STAILIAMO:n kurssipaketti laajenee Aarrekartta-työpajalla

Olen jo pitkään työstänyt STAILIAMO:n palveluja ja tässä prosessissa olen jättänyt jonkin aikaa sitten sisustussuunnittelun pois. Palveluihin kuuluu edelleen sisustusneuvonta, asunto- ja tilastailaus sekä erilaiset kurssit .  Uusin tulokas kurssitarjontaani on Aarrekartta-työpajat, mutta mitä se on? Siitä kerron seuraavassa lisää. Elämme kiireistä arkea, jossa omille unelmille ja ajatuksille ei aina tunnu jäävän tilaa. Siksi on tärkeä pysähtyä ja antaa itselleen lupa unelmoida. Yksi tehokas tapa tuoda omat haaveet konkreettisiksi ja saada ne osaksi jokapäiväistä elämää on ns. aarrekarttamenetelmä, joka auttaa meitä manifestoimaan unelmamme. Aarrekartta-menetelmä on työkalu unelmiesi toteutumiseen Aarrekartta on visuaalinen ilmentymä omista unelmista. Se voi olla kollaasi kuvista, sanoista tai symboleista, jotka heijastavat asioita, joita haluat saavuttaa tai vetää puoleesi elämässä. Kartta toimii muistutuksena ja inspiraationa siitä, mikä on sinulle tärkeää ja se auttaa sinua pitäm...

Tekoäly apuna sisustusneuvonnassa ja yrittäjyydessä

Tekoäly tarjoaa sisustusneuvontaan ja sisustusalan yrittäjille tehokkaita työkaluja yritystoiminnan kehittämiseen. Tekoälyä hyödyntämällä voi parantaa esim. asiakaskokemusta, tehostaa työprosesseja ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. Tässä postauksessa kerron, miten minä olen hyödyntänyt tekoälyä. Tekoäly sisustusideoiden ja inspiraatioiden lähteenä Tekoälypohjaiset työkalut, kuten kuvageneraattorit ja visuaaliset hakupalvelut auttavat löytämään trendikkäitä sisustusideoita nopeasti. Käytössäni ovat Chat GPT ja Canvan tekoälytyökalut, josta jälkimmäistä käytän pääasiassa sisustuskuvien luomiseen. Tekoälyn tuottamat kuvat toimivat samalla tavalla sisustusideoiden ja inspiraatioiden  lähteenä, kuin Pinterestistä haetut kuvat, vaikka ne eivät olekaan todellisia kuvia.  Kuvien luonnissa on tärkeätä miettiä, mitä sanoja käytät "prompteina". Toisinaan (ja usein) tuotokset ovat epäkelpoja, mutta aiheita/sanoja tarkentamalla ja toistoilla tekoäly jaksaa luoda lukemattomia ker...

STAILIAMO - sisustusneuvontaa vastuullisesti

Oletko kyllästynyt kodin sisustusongelmiin? Kaipaatko ammattitaitoista sisustusneuvontaa? Tässä blogikirjoituksessa kerrotaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnasta ja annetaan muutamia vinkkejä vastuulliseen sisustamiseen. Sisustaminen voi olla hauskaa ja luovaa, mutta se voi myös aiheuttaa erilaisia ongelmia. Olet ehkä huomannut, että kodissasi huonekalut eivät välttämättä sovi yhteen, tai että väriyhdistelmä ei lopulta näytäkään niin hyvältä kuin ajattelit, matto voi olla väärän värinen tai kokoinen. Nämä ovat yleisiä sisustusongelmia, jotka voivat aiheuttaa pettymystä ja jopa stressiä. Väärään suuntaan aukeaa kaapin ovi tai liian iso sohva, voi tuntua aluksi pieneltä ongelmalta, mutta siitä voi tulla asukkaille isokin arjen toimintoja haittaava tekijä. Sisustusneuvoja on sisustamisen ammattilainen Sisustusneuvonta voi tarjota ratkaisuja erilaisiin kodin sisustusongelmiin. Sisustusneuvoja on  sisustamisen ammattilainen, joka  osaa nähdä asioita eri näkökulmista ja ehdottaa toimivi...