Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin toimistolla!

Niin siinä sitten kävi, että asiat toimiston suhteen alkoivat edetä vauhdilla. Löysin tämän hetkiseen tilanteeseen erinomaisen toimistotilan aivan Rauman keskustan läheisyydestä. Kävin katsomassa sitä jokin aika sitten ja mietin asiaa yhden viikonlopun yli. Päätöksen tekeminen oli loppujen lopuksi helppoa, sillä vuokra on edullinen ja taloudelliset riskit ovat todella pienet. 




Tila sijaistee ns. vanhassa verotalossa, jossa toimistotiloja on vapautunut monen kerroksen verran "vapaille markkinoille". Kiinteistön osti helsinkiläinen kiinteistösijoitusfirma ja nyt se alkanut vähitellen täyttyä vuokralaisista. Olin siinä mielessä vielä onnekas, että minulla oli vara valita  kahdesta huoneistosta ja lopulta päädyin valitsemaan isomman (n. 20 neliön) tilan talon 4. kerroksesta. Haaveet katutason tilasta olin haudannut jo vähän aikaisemmin liian korkean hinnoittelun vuoksi ja tämä ratkaisu tuntui tässä kohtaa hyvältä.




Talo on rakennettu 1963 ja siellä on nähtävillä paljon vielä ajan henkeä. esim. minun toimistossani on alkuperäiset kiintokomerot ja hauskana yksityiskohtana "kassaholvi". Suunnitelmissa on kalustaa tila niin, että voisin pitää siellä myös pientä kurssitoimintaa max 10 henkilölle. Kovin ihmeellisiä  muutoksia en tuolla tee vielä, vaan hyödynnän jo minun olemassa olevia kalusteitani niin paljon kuin pystyn. Eikä tuonne paljon mahdukaan. Ainut isompi hankinta taitaa olla sohva, jonka aion tilata Hakolalta, koska minulla on heidän huonekaluedustus.




Uusien työtilojen tarkoituksena on kehittää palvelujani niin, että tulen enemmän asiakkaille "näkyväksi". Toimisto helpottaa asiakkaiden kohtaamista ja erilaisten yhteistyömuotojen tekemistä. Lisäksi olen jo pitkään haaveillut mahdollisuudesta tehdä työtä muualla kuin kotitoimistolla, jotta töiden rajaaminen ja ajanhallinta olisi selvempää. Kotitoimistolla töitä tulee tehtyä lähes koko ajan ja vapaa-ajan erottaminen on ollut jokseenkin haasteellista. Nyt toivottavasti tämäkin asia korjaantuu.




Toimiston sisustuksen suunnittelu ja valmistelut ovat jo alkaneet, mutta yrittäjän arki opiskeluineen pitää minut sen verran kiireisenä, että toimisto siirtyy käyttööni vähitellen, oman aikatauluni sallimissa  puitteissa. Kodin ulkopuolisen toimitilan löytäminen lopetti pitkän etsikkoajan ja se on yksi unelmieni täyttymys tämän hetkisellä yrittäjäurallani. Tunnen, että se on samalla myös eräänlainen uuden aikakauden alku. 


Taidan hymyillä kilpaa keväisen auringon kanssa!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tekoäly apuna sisustusneuvonnassa ja yrittäjyydessä

Tekoäly tarjoaa sisustusneuvontaan ja sisustusalan yrittäjille tehokkaita työkaluja yritystoiminnan kehittämiseen. Tekoälyä hyödyntämällä voi parantaa esim. asiakaskokemusta, tehostaa työprosesseja ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. Tässä postauksessa kerron, miten minä olen hyödyntänyt tekoälyä. Tekoäly sisustusideoiden ja inspiraatioiden lähteenä Tekoälypohjaiset työkalut, kuten kuvageneraattorit ja visuaaliset hakupalvelut auttavat löytämään trendikkäitä sisustusideoita nopeasti. Käytössäni ovat Chat GPT ja Canvan tekoälytyökalut, josta jälkimmäistä käytän pääasiassa sisustuskuvien luomiseen. Tekoälyn tuottamat kuvat toimivat samalla tavalla sisustusideoiden ja inspiraatioiden  lähteenä, kuin Pinterestistä haetut kuvat, vaikka ne eivät olekaan todellisia kuvia.  Kuvien luonnissa on tärkeätä miettiä, mitä sanoja käytät "prompteina". Toisinaan (ja usein) tuotokset ovat epäkelpoja, mutta aiheita/sanoja tarkentamalla ja toistoilla tekoäly jaksaa luoda lukemattomia ker...

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...

STAILIAMO:n kurssipaketti laajenee Aarrekartta-työpajalla

Olen jo pitkään työstänyt STAILIAMO:n palveluja ja tässä prosessissa olen jättänyt jonkin aikaa sitten sisustussuunnittelun pois. Palveluihin kuuluu edelleen sisustusneuvonta, asunto- ja tilastailaus sekä erilaiset kurssit .  Uusin tulokas kurssitarjontaani on Aarrekartta-työpajat, mutta mitä se on? Siitä kerron seuraavassa lisää. Elämme kiireistä arkea, jossa omille unelmille ja ajatuksille ei aina tunnu jäävän tilaa. Siksi on tärkeä pysähtyä ja antaa itselleen lupa unelmoida. Yksi tehokas tapa tuoda omat haaveet konkreettisiksi ja saada ne osaksi jokapäiväistä elämää on ns. aarrekarttamenetelmä, joka auttaa meitä manifestoimaan unelmamme. Aarrekartta-menetelmä on työkalu unelmiesi toteutumiseen Aarrekartta on visuaalinen ilmentymä omista unelmista. Se voi olla kollaasi kuvista, sanoista tai symboleista, jotka heijastavat asioita, joita haluat saavuttaa tai vetää puoleesi elämässä. Kartta toimii muistutuksena ja inspiraationa siitä, mikä on sinulle tärkeää ja se auttaa sinua pitäm...