Siirry pääsisältöön

STAILIAMO 6 vuotta!

Vuosi sitten postailin viiden vuoden yrittäjyyden kokemuksella ja sen hetkisillä ajatuksilla. Voit käydä lukemassa sen täältä. Nyt siihen voi lisätä yhden kokemuksellisen vuoden lisää. Viime vuoden postauksen jälkeen on kiva huomata, että en ole polkenut paikoillani, vaan olen edelleen kulkenut omaa yrittäjäpolkuani eteenpäin.





Sivutoimisen yrittäjyyden yhdistäminen oli vielä vuosi sitten jokseenkin haasteellista, sillä vuorokauden tunnit olivat rajalliset.  Syksyllä 2021 alkanut opintovapaani ja nykyiset monipuoliset opintoni ovat mahdollistaneet aivan erilaisen elämän. Olen pystynyt ja jaksanut keskittyä yrittämiseen ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Olen panostanut enemmän mm. markkinointiin osallistumalla messuihin, tekemällä tavoitteellisempaa ja suunnitelmallisempaa some-materiaalia sekä, viimeisimpänä tekona, investoinut rahallisesti markkinointikampanjaan. Ensimmäinen maksullinen markkinointikampanjani alkaa juuri sopivasti STAILIAMO:n "syntymäpäivänä" 1.4.2022 ja mielenkiinnolla seuraan, minkälaiset vaikutukset sillä on. Markkinoinnin tarkoituksena ja tärkeimpänä tavoitteena on tietenkin tehdä yritystäni tunnetuksi, mainostaa  palvelujani ja tuoda lisää asiakkaita.





Markkinoinnin lisäksi olen uskaltanut vihdoinkin lähteä pois kotitoimistoltani. Kohtuuhintaisen työhuoneen tai toimitilan löytäminen on ollut minulla pitkä, useamman vuoden, prosessi ja alkuperäiset ajatukset liikehuoneistosta näyteikkunoineen vaihtuivat omaksi työhuoneeksi aivan Rauman keskustan läheisyydestä. Tämä eräänlainen kompromissiratkaisu on osoittautunut erittäin hyväksi vaihtoehdoksi monellakin tavalla. Työhuoneella pystyn rauhassa keskittymään töihini ja se auttaa minua myös rajaamaan työn tekemistä ajallisesti. Nyt lähden töihin ja töistä kotiin enkä pyöritä yrityksen asioita viikonloppuisin - ainakaan siinä määrin kuin aikaisemmin. Työhuoneella voin pitää asiakaspalavereita  ja esim. pienimuotoisia kursseja ja tästä mahdollisuudesta olen erityisen innoissani. 






Aprillipäivän "tempauksesta" eli yrityksen perustamisesta on kulunut kuusi vuotta ja edelleen aina silloin tällöin pohdin onko tässä yrittämisessä mitään järkeä. Taustalla muhii ja pyörii monenlaisia suunnitelmia, mutta niitä kypsyttelen ja makustelen minulle ominaiseen tyyliin. Kuluneen vuoden opintoni ovat tuoneet minulle paljon uutta tietoa ja ajateltavaa. Samalla  olen löytänyt itsestäni uusia puolia, uusia mielenkiinnonkohteita ja intohimoja. Näiden asioiden prosessoiminen on vaikuttanut myös ajatuksiini yrittämisestä ja yrityksestäni. Todennäköisesti STAILIAMO:n palvelupaketti tai -tarjonta tulee muuttumaan sisällöllisesti "visuaalisempaan" suuntaan ja jotta konseptini pysyisi edes jollain tavalla selkeänä, pitää jotain jättää pois. Kevään aikana alkavat palvelumuotoilu-opinnot tulevat toivottavasti auttamaan tässä prosessissa.




Yhteenvetona voisin todeta, että viimeisen vuoden aikana on tapahtunut paljon hyviä ja positiivisia asioita. Rikastumaan en ole päässyt (vieläkään), mutta intohimo kaikkea omaa tekemistä kohtaa on säilynyt, ellei jopa kasvanut. Olen joutunut miettimään monia asioita uudestaan, haastamaan itseni ja ryhtymään sanoista tekoihin. Olen ollut monta kertaa mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta niiden kautta olen saanut myös arvokkaita kokemuksia ja ennen kaikkea löytänyt itsestäni uusia puolia sekä ihmisenä että yrittäjänä. Voisi tämä "paskempaakin" olla ;) 


Näissä tunnelmissa ja työn merkeissä juhlistan saavutettuja vuosia. Kiitollisena kaikesta eletystä ja koetusta, uteliaana ja toiveikkaana eteenpäin.




 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...

Tekoäly apuna sisustusneuvonnassa ja yrittäjyydessä

Tekoäly tarjoaa sisustusneuvontaan ja sisustusalan yrittäjille tehokkaita työkaluja yritystoiminnan kehittämiseen. Tekoälyä hyödyntämällä voi parantaa esim. asiakaskokemusta, tehostaa työprosesseja ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. Tässä postauksessa kerron, miten minä olen hyödyntänyt tekoälyä. Tekoäly sisustusideoiden ja inspiraatioiden lähteenä Tekoälypohjaiset työkalut, kuten kuvageneraattorit ja visuaaliset hakupalvelut auttavat löytämään trendikkäitä sisustusideoita nopeasti. Käytössäni ovat Chat GPT ja Canvan tekoälytyökalut, josta jälkimmäistä käytän pääasiassa sisustuskuvien luomiseen. Tekoälyn tuottamat kuvat toimivat samalla tavalla sisustusideoiden ja inspiraatioiden  lähteenä, kuin Pinterestistä haetut kuvat, vaikka ne eivät olekaan todellisia kuvia.  Kuvien luonnissa on tärkeätä miettiä, mitä sanoja käytät "prompteina". Toisinaan (ja usein) tuotokset ovat epäkelpoja, mutta aiheita/sanoja tarkentamalla ja toistoilla tekoäly jaksaa luoda lukemattomia ker...

Vastuullisuus STAILIAMO:n toiminnassa

Koen vastuullisen liiketoiminnan tärkeäksi, ja olen koonnut tähän blogitekstiin arvoja ja käytännön vastuullisuustekoja, joita pyrin noudattamaan mahdollisuuksien mukaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnassa ja stailauspalveluissa. Kestävät ja eettiset materiaalivalinnat Pyrin sekä sisustusneuvonnassa että asuntojen stailauksissa käyttämään ensisijaisesti luonnonmukaisia, kierrätettyjä tai kierrätettäviä materiaaleja (esim. puuvilla, pellava, kierrätyslasi). Seuraan kestävän kehityksen trendejä ja hyödynnän niitä työssäni mahdollisimman paljon. Teen yhteistyötä yritysten kanssa, jotka noudattavat eettisiä tuotantotapoja. Kierrätys ja uudelleenkäyttö Sisustusneuvonnassa hyödynnän mahdollisuuksien mukaan asiakkaan olemassa olevia huonekaluja ja teen ehdotuksia niiden uusiokäytöstä, kuten entisöinnistä, maalaamisesta tai uudelleenverhoilusta.  Sisustusneuvonnassa pyrin tekemään aikaa ja kestävän kehityksen ideologiaan pohjautuvia ratkaisuja; välttämään kertakulutusta ja edistämään järkevää ...