Siirry pääsisältöön

5 vuotta yrittäjänä - ajatuksia ja pohdintoja

Tasan viisi vuotta sitten, aprillipäivänä 2016, ryhdyin yrittäjäksi. Takana oli vajaa vuoden kestäneet sisustusopinnot ja taustalla muhinut ajatus sai minut tekemään päätöksen oman sisustuspalvelua tarjoavan yrityksen perustamisesta. 




Viiden vuoden aikana olen päässyt tekemään yhteistyötä hyvin erilaisten asiakkaiden, sekä yksityishenkilöiden että yrityksien, kanssa. Mukaan on mahtunut monenlaisia mielenkiintoisia juttuja sisutussuunnittelusta radio- ja lehtihaastatteluihin. Olen tehnyt asuntojen myyntistailauksia, sisustusneuvontoja, juhlien visuaalista suunnittelua ja järjestänyt sisustuskursseja. Olen saanut tutustua moniin sisustusalan yrityksiin, yhteistyökumppaneihin ja kollegoihin. Voin vain todeta, että moni asia olisi jäänyt kokematta ilman yrittäjyyttäni.





Yrityspolkuni ei suinkaan ole huikea kasvukertomus, mutta se on osoitus yhden naisen unelmien ja toiveiden toteutumisesta. Riskinottajana olen edennyt hyvin varovaisesti ja ehkä se on ollut myös jossain määrin yritykseni kehittymisen este. Viiden vuoden aikana olen miettinyt paljon omaa osaamistani ja profiloitumista. Yritykseni painopistealueet ovat muovautuneet vähitellen sellaiseen suuntaan, että voin tällä hetkellä hyödyntää omaa ammatillista osaamistani. Matkan aikana olen opiskellut sekä sisustusalaa että yrittäjyyttä sekä pyrkinyt kehittämään ammattitaitoani edelleen.



 



Sivutoimisena yrittäjänä toimiminen on ollut toisinaan hieman haasteellista, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. On ollut hetkiä, jolloin olen "kipuillut" yrittäjänä olemisesta, mutta joku sisäinen palo on saanut minut kuitenkin jatkamaan. Tasapainoilu päätyön ja sivutoimen kanssa aiheuttaa välillä sisäisiä ristiriitoja, sillä en ole pystynyt panostamaan yrittäjyyteen niin paljon kuin haluaisin. Tähän on kuitenkin tulossa jonkinlaista muutosta, sillä syksyllä jään opintovapaalle päivätyöstäni ja lähden opiskelemaan visualistiksi. Ajatuksena on, että opiskelun lomassa pystyisin panostamaan enemmän yritykseeni ja hyödyntämään saamiani oppeja, sillä opintoihin kuuluu mm. markkinointia. Jonkinlaista synergiaa siis...



Viisi vuotta on mennyt nopeasti ja olen myös monta kokemusta rikkaampi. Odotan mielenkiinnolla tulevaa, sillä taustalla pyörivät ajatukset kypsyvät ja muhivat edelleen. Helmikuussa alkanut yhteistyö Tiina Mellanen LKV:n kanssa ei ole koronatilanteen takia päässyt vielä kunnolla vauhtiin ja muutama muukin asia odottaa tilanteen rauhoittumista. Katson kuitenkin luottavaisin mielin eteenpäin.


 Kristallipallostani en näe vielä tulevaa, mutta toivotaan, että viiden vuoden päästä juhlitaan silloin täyskymppiä STAILIAMOa.








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...

Vastuullisuus STAILIAMO:n toiminnassa

Koen vastuullisen liiketoiminnan tärkeäksi, ja olen koonnut tähän blogitekstiin arvoja ja käytännön vastuullisuustekoja, joita pyrin noudattamaan mahdollisuuksien mukaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnassa ja stailauspalveluissa. Kestävät ja eettiset materiaalivalinnat Pyrin sekä sisustusneuvonnassa että asuntojen stailauksissa käyttämään ensisijaisesti luonnonmukaisia, kierrätettyjä tai kierrätettäviä materiaaleja (esim. puuvilla, pellava, kierrätyslasi). Seuraan kestävän kehityksen trendejä ja hyödynnän niitä työssäni mahdollisimman paljon. Teen yhteistyötä yritysten kanssa, jotka noudattavat eettisiä tuotantotapoja. Kierrätys ja uudelleenkäyttö Sisustusneuvonnassa hyödynnän mahdollisuuksien mukaan asiakkaan olemassa olevia huonekaluja ja teen ehdotuksia niiden uusiokäytöstä, kuten entisöinnistä, maalaamisesta tai uudelleenverhoilusta.  Sisustusneuvonnassa pyrin tekemään aikaa ja kestävän kehityksen ideologiaan pohjautuvia ratkaisuja; välttämään kertakulutusta ja edistämään järkevää ...

Mikä ihmeen jouluswag?

Ovikoriste eli swag on perinteisen kranssin rinnalle noussut trendikäs joulukodin koriste. Sen voi seppeleen tavoin ripustaa oveen, seinälle, takan ylle, seinäkoristeeksi kotiin, terassille tai parvekkeelle.  Swag tulee Yhdysvalloista sekä Aasiasta, joissa se on ollut jo pitkään suosittu. Amerikkalainen tyyli on runsas ja näyttävä, kun taas aasialainen on hillitympi.  Jouluswag sopii monenlaiseen kotiin ja erilaisten koristeiden avulla siitä pystyy räätälöimään jokaisen tyyliin sopivan.   Swag muistuttaa ylösalaisin käännettyä kimppua. Sen suomalaisempi nimi voisi olla vaikkapa jouluvihta tai - vasta.  Swag rakentuu kestävistä havuista sekä esimerkiksi kuivakukista. Kauniisti kuivuvat leikkomateriaalit, kuten eucalyptus, sekä nauhat ja joulukoristeet viimeistelevät ilmeen. Suomalaiseen swagiin voi yhdistää hyvin luonnonmateriaaleja; koivunoksaa, sammalta, tuohta ja käpyjä.   Lähde: eKukka.fi Minä innostuin kokeilemaan oman jouluswagin tekemistä, johon sain mater...