Siirry pääsisältöön

STAILIAMON SISUSTUSNEUVONTA

Tämän vuoden alusta lähtien olen työstänyt STAILIAMO:n palvelumuotoilua niin, että sisustuspalvelujen sisältö olisi selkeämpi asiakkaalle. Blogissani olen aikaisemmin kirjoittanut tarjoamastani stailauspalvelusta ja seuraavassa kerron, mitä sisustusneuvonta tai - konsultaatio on.


Ongelmaratkaisua

Sisustamiseen liittyy usein ongelmaratkaisua, johon sisustussuunnittelija pyrkii löytämään ratkaisun. Joskus pienilläkin asioilla voidaan vaikuttaa tilan tunnelmaan tai sen toimivuuteen. Sisustusneuvonta ei ole sisustussuunnittelua, vaan huomattavasti kevyempi versio siitä. Sisustusneuvonnasta tehdään asiakkaalle muistio tai yhteenveto vain tarvittaessa ja se on myös lyhytkestoisempi, sillä useimmiten sisustusneuvonta sisältää vain 1-2 tapaamista. 



Mikä tahansa sisustamiseen liittyvä asia

Sisustusneuvonta tehdään yhdessä asiakkaan kanssa, jossa suunnittelija antaa oman ammatillisen näkemyksensä. Kyseessä voi olla mikä tahansa sisustamiseen liittyvä asia, jossa asiakas tuntee tarvitsevansa apua. Se voi olla esim. huonekalujen uudelleen sijoittelua tai niiden hankintaan liittyvää apua, kodin valaistuksen tai värimaailman suunnittelua, keittiön kiintokalusteiden tai vaikka juhlien visuaalisen ilmeen ideointia. Uudiskohteissa, ja erityisesti sen rakennusvaiheessa, voidaan asiakkaan kanssa miettiä yhdessä esim. pohjaratkaisun toimivuutta, koko kodin yhtenäistä tyyliä tai huonekalujen sijoittelua.



Sisustusneuvontaa yrityksille

Tarjoan sisustusneuvontaa myös yrityksille. Tällöin sisustusneuvonta voi olla mm. yrityksen tilojen yleisilmeen selkiyttämistä. Ensivaikutelman luominen on tärkeätä ja sisustusneuvonnassa esim. eteisen tai vastaanottoaulan päivittäminen yrityksen brändin mukaiseksi onnistuu hyvin. Ideointi tehdään yhdessä, mutta toteutus jää asiakkaan/yrityksen tehtäväksi. Jos yritys haluaa viedä sen loppuun asti ns. avaimet käteen- periaatteella, on se toimeksiantona jo sisustussuunnittelua.





Sisustusneuvonta onnistuu myös etänä

Sisustusneuvontaa on mahdollista tehdä myös etänä. Tällöin asiakas toimittaa suunnittelijalle tarvittavat materiaalit (esim. pohjakuvat tai valokuvia), jonka pohjalta neuvonta tapahtuu. Neuvonta on mahdollista toteuttaa TEAMS- sovelluksessa, sähköpostiviestinä tai puhelinkeskusteluna. Jos asiakas haluaa muistion, se voidaan lähettää asiakkaalle sähköpostilla liitetiedostona tai postissa kirjeenä.





Pienet asiat tekevät suuren muutoksen

Useimmiten sisustusneuvonnassa keskitytään yhteen ongelmakohtaan, joka ei vaadi suunnittelijalta pitkäkestoista työpanostusta. Sen tarkoituksena on ennen kaikkea tukea ja helpottaa asiakasta tekemään sisustusratkaisuja ja antaa ideoita niiden toteuttamiseen. 


Joskus pienetkin asiat tekevät suuren muutoksen. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...

Vastuullisuus STAILIAMO:n toiminnassa

Koen vastuullisen liiketoiminnan tärkeäksi, ja olen koonnut tähän blogitekstiin arvoja ja käytännön vastuullisuustekoja, joita pyrin noudattamaan mahdollisuuksien mukaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnassa ja stailauspalveluissa. Kestävät ja eettiset materiaalivalinnat Pyrin sekä sisustusneuvonnassa että asuntojen stailauksissa käyttämään ensisijaisesti luonnonmukaisia, kierrätettyjä tai kierrätettäviä materiaaleja (esim. puuvilla, pellava, kierrätyslasi). Seuraan kestävän kehityksen trendejä ja hyödynnän niitä työssäni mahdollisimman paljon. Teen yhteistyötä yritysten kanssa, jotka noudattavat eettisiä tuotantotapoja. Kierrätys ja uudelleenkäyttö Sisustusneuvonnassa hyödynnän mahdollisuuksien mukaan asiakkaan olemassa olevia huonekaluja ja teen ehdotuksia niiden uusiokäytöstä, kuten entisöinnistä, maalaamisesta tai uudelleenverhoilusta.  Sisustusneuvonnassa pyrin tekemään aikaa ja kestävän kehityksen ideologiaan pohjautuvia ratkaisuja; välttämään kertakulutusta ja edistämään järkevää ...

Mikä ihmeen jouluswag?

Ovikoriste eli swag on perinteisen kranssin rinnalle noussut trendikäs joulukodin koriste. Sen voi seppeleen tavoin ripustaa oveen, seinälle, takan ylle, seinäkoristeeksi kotiin, terassille tai parvekkeelle.  Swag tulee Yhdysvalloista sekä Aasiasta, joissa se on ollut jo pitkään suosittu. Amerikkalainen tyyli on runsas ja näyttävä, kun taas aasialainen on hillitympi.  Jouluswag sopii monenlaiseen kotiin ja erilaisten koristeiden avulla siitä pystyy räätälöimään jokaisen tyyliin sopivan.   Swag muistuttaa ylösalaisin käännettyä kimppua. Sen suomalaisempi nimi voisi olla vaikkapa jouluvihta tai - vasta.  Swag rakentuu kestävistä havuista sekä esimerkiksi kuivakukista. Kauniisti kuivuvat leikkomateriaalit, kuten eucalyptus, sekä nauhat ja joulukoristeet viimeistelevät ilmeen. Suomalaiseen swagiin voi yhdistää hyvin luonnonmateriaaleja; koivunoksaa, sammalta, tuohta ja käpyjä.   Lähde: eKukka.fi Minä innostuin kokeilemaan oman jouluswagin tekemistä, johon sain mater...