Siirry pääsisältöön

Ajatuksia tulevaan - jotain uutta, jotain vanhaa

Vuosi on vaihtunut uuteen. STAILIAMO:n osalta ajatukset on suunnattu tiukasti tähän vuoteen ja tulevaan. Sain tehtyä viime vuoden kirjanpidon ja se osoitti, että yrityksen vuosi oli ollut tavoitteisiin nähden kohtuullisen hyvä. Rikastumaan en ole päässyt, mutta yrityksen toiminnassa on tapahtumassa jonkinasteista selkiytymistä ja priorisoitumista. Viime vuoden kokemuksen pohjalta olen hahmotellut  suuntaviivoja ja tavoitteita tälle vuodelle, joka sisältävät jotain uutta ja jotain vanhaa.




Kuva: johannakaisjoki

Sisustusneuvonta oli viime vuonna suosituin sisustuspalvelumuoto ja olen ajatellut panostaa tähän jatkossa enemmän. Sisustussuunnittelu ja asuntojen stailaus kulkevat mukana jatkossakin, mutta sisutusneuvonnan kohdalla yritän kehittää konseptia selkeämmäksi ja kuluttajaystävällisemmäksi. Tälle palvelumuodolle näyttää olevan kysyntää ja ajatuksena on laajentaa sitä myös yrityksiin; lähinnä brändiajatteluun pohjaten.



Kuva:johannakaisjoki

Sisustusalan kurssit ovat välttämättömiä, joilla pidän yllä ammattitaitoani. Nykyaika ja sen tuoma webinaarikäytäntö ovat tehneet tämän helpommaksi.  Minulla on tiedossa jo muutamia webinaareja, joihin olen osallistumassa kätevästi kotoa käsin. Tänä vuonna panostan vahvasti kursseihin ja koulutuksiin. Esteettömyyskartoittajan koulutus jäi viime vuonna muiden työkiireiden takia väliin ja julkitilakoulutus kiinnostaisi edelleen. Pari laajempaakin koulutusta olisi näköpiirissä, mutta näistä tarkemmin, kun muutama asia selkiytyy ja varmentuu.





Aikaisempina vuosina olen pitänyt sisustusaiheisia kursseja kansalaisopistolla, mutta tänä vuonna olen ajatellut järjestää niitä itse. Tarkoituksena ei ole suinkaan pitää samanlaisia kursseja, vaan olen suunnittelemasta niistä vähän laajempia ja kokonaisvaltaisempia kokonaisuuksia. Suunnittelutyö on vasta alkutekijöissään, mutta olen aivan innoissani tästä. Toivotaan, että ensimmäinen kurssi olisi jo tänä keväänä.



Kuva: www.Hakola.fi


Viime vuonna aloitin yhteistyön Hakolan huonekalutehtaan sisustussuunnittelijana ja tänä vuonna sopimuksemme jatkuu edelleen. Kauttani saa edelleen tilata Hakolan tuotteita ja tarvittaessa minulta saa lainaksi myös materiaalimalleja. Unelmani on, että saisin muutamia Hakolan tuotteita esille kuluttajan nähtäväksi ja kokeiltavaksi. Onko minulla oma toimitila, jonkinlainen showroom vai PopUp-myymälä, se jää vielä nähtäväksi...






Verkostoituminen jäi viime vuonna (osittain koronatilanteen takia) vähän heikommalle ja tänä vuonna tavoitteena on panostaa enemmän siihen. Parhaimmillaan verkosto koostuu mahdollisimman monesta eri alan ihmisestä, jossa jokaisen osaaminen on pala isompaa kokonaisuutta; tietotaidon ja kokemusten jakamista. Yksinyrittäjänä ei tarvitse todellakaan olla yksin, kun saa ympärilleen hyvän verkoston. Verkostojen luomiseen minun täytyy jatkossa löytää enemmän ajatusta ja aikaa, sillä ihan itsestään kontaktit eivät synny.




Kuva: Johannakaisjoki

Asioiden kirjaaminen tänne blogiin auttaa minua viemään STAILIAMO:n tavoitteita selkeämmin eteenpäin. Kirjoittaessani asiat jäsentyvät ja tarkentuvat, eikä näiden tavoitteiden tarkoituksena ole kuitenkaan olla "kiveen hakattuja". Osa näistä tavoitteista vaatii tarkempaa suunnittelua ja pohdintaa. Aika näyttää, miten ne toteutuvat. Katseet on suunnattuna jälleen eteenpäin. Avoimin ja positiivisin mielin kohti tulevaa!



HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2021 KAIKILLE!










Kommentit

  1. Hienoa että otat kursseja tietyin väliajoin itsesi kehittämiseksi. Hoidatko kirjanpidon kuitenkin täysin itse? Siinä onkin varmasti hommaa. Sisareni on kauneusalan yrittäjä Rovaniemellä ja hänellä kirjanpito on ulkoistettu. Muistan kun hän aikoinaan tuumasi, että muut työtehtävät hän voi kyllä tehdä, mutta kirjanpito hänelle on sellainen osa-alue ollut aina, että hän suosiolla päätti siihen etsiä ammattilaisen. Paljon tsemppiä sinun projekteihisi!
    https://www.taloushallintoa.fi/tilitoimistopalvelut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanpidon hoidan vielä itse, koska yritystoimintani on sen verran pienimuotoista. Yksinkertaisen kirjanpidon pitäminen on vielä suht helppoa ja veroilmoituksen teossa auttaa oma rakas aviomies :) Ja kiitos tsempeistä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...

Vastuullisuus STAILIAMO:n toiminnassa

Koen vastuullisen liiketoiminnan tärkeäksi, ja olen koonnut tähän blogitekstiin arvoja ja käytännön vastuullisuustekoja, joita pyrin noudattamaan mahdollisuuksien mukaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnassa ja stailauspalveluissa. Kestävät ja eettiset materiaalivalinnat Pyrin sekä sisustusneuvonnassa että asuntojen stailauksissa käyttämään ensisijaisesti luonnonmukaisia, kierrätettyjä tai kierrätettäviä materiaaleja (esim. puuvilla, pellava, kierrätyslasi). Seuraan kestävän kehityksen trendejä ja hyödynnän niitä työssäni mahdollisimman paljon. Teen yhteistyötä yritysten kanssa, jotka noudattavat eettisiä tuotantotapoja. Kierrätys ja uudelleenkäyttö Sisustusneuvonnassa hyödynnän mahdollisuuksien mukaan asiakkaan olemassa olevia huonekaluja ja teen ehdotuksia niiden uusiokäytöstä, kuten entisöinnistä, maalaamisesta tai uudelleenverhoilusta.  Sisustusneuvonnassa pyrin tekemään aikaa ja kestävän kehityksen ideologiaan pohjautuvia ratkaisuja; välttämään kertakulutusta ja edistämään järkevää ...

Mikä ihmeen jouluswag?

Ovikoriste eli swag on perinteisen kranssin rinnalle noussut trendikäs joulukodin koriste. Sen voi seppeleen tavoin ripustaa oveen, seinälle, takan ylle, seinäkoristeeksi kotiin, terassille tai parvekkeelle.  Swag tulee Yhdysvalloista sekä Aasiasta, joissa se on ollut jo pitkään suosittu. Amerikkalainen tyyli on runsas ja näyttävä, kun taas aasialainen on hillitympi.  Jouluswag sopii monenlaiseen kotiin ja erilaisten koristeiden avulla siitä pystyy räätälöimään jokaisen tyyliin sopivan.   Swag muistuttaa ylösalaisin käännettyä kimppua. Sen suomalaisempi nimi voisi olla vaikkapa jouluvihta tai - vasta.  Swag rakentuu kestävistä havuista sekä esimerkiksi kuivakukista. Kauniisti kuivuvat leikkomateriaalit, kuten eucalyptus, sekä nauhat ja joulukoristeet viimeistelevät ilmeen. Suomalaiseen swagiin voi yhdistää hyvin luonnonmateriaaleja; koivunoksaa, sammalta, tuohta ja käpyjä.   Lähde: eKukka.fi Minä innostuin kokeilemaan oman jouluswagin tekemistä, johon sain mater...