Siirry pääsisältöön

Glögi - lyhyt oppimäärä

Glögi kuuluu ehdottomasti jouluun. Se ei ole vain suomalaisten juoma, vaan esimerkiksi Pohjoismaissa glögi kuuluu olennaisesti jouluun ja talveen. Keräsin tietoa glögistä ja sen historiasta Rantapallo.fi sivustolta ja tässäpä pieni tietoisku teillekin...



Monien Euroopan maiden joulumarkkinoilla höyryävät lukuisat kuumat viinit tai liköörit, jotka on valmistettu maiden omien perinteiden mukaisesti. Saksankielisissä maissa sekä Alsacen alueella Ranskassa maustetut ja lämmitetyt viinit (Glühwein tai vin chaud) ovat perinteisiä joulujuomia. Juomien pohjalla käytetään usein punaviiniä, joka maustetaan kanelilla, vaniljalla, sitrushedelmillä tai muilla mausteilla ja se saatetaan vielä terästää esimerkiksi rommilla.


 


 

Glögin historiasta on yhtä monta tarinaa kuin juomasta on makujakin. Erään version mukaan jo antiikin roomalaiset ja kreikkalaiset olivat taitavia maustamaan viiniä sen maun sekä säilyvyyden parantamiseksi. Tätä viiniä tosin nautittiin alun perin kylmän. Ensimmäinen tunnettu glögiresepti on noin 2 000 vuotta vanha ja se on löytynyt Roomassa eläneen Apicuksen keittokirjasta. 

 

Lämmitettyä viiniä on nautittu Euroopassa aina 1600-luvulta lähtien, ja alppimaiden asukkaat juovat suurin piirtein samaa Glühweinia vielä tänäkin päivänä. Luultavasti juuri Glühwein on toiminut myös pohjoismaisen glögin innoittajana. 


 


Glögin kantamuoto eli maustettu viina lämmitti monia postimiehiä Pohjoismaiden kylmässä säässä jo vuosisatoja sitten. 1800-luvun lopulla Ruotsissa alettiin nauttia kuumaa, maustettua viiniä erityisesti joulun aikaan. Suomeen glögi on tullut Ruotista ja glögi-sana tuleekin ruotsin sanasta glögg, joka taas on muotoutunut sanoista glödgat vin eli hehkuviini. 

 

Glögillä ei ole suomessa historiallisen pitkiä perinteitä, vaikka se onkin vakiinnuttanut asemansa lämpimänä joulujuomana. Glögiä nautittiin Suomessa 1900-luvun alussa lähinnä yläluokan keskuudessa ja koko kansan keskuuteen juoma levisi vasta 1960-luvulla.


 



Valmiita glögimehuja on saatavilla kaupoista runsain määrin, mutta innokkaimmat glögin ystävät valmistavat juomansa itse. Mehun ja alkoholin lisäksi mukaan laitetaan runsaasti jouluisia mausteita kuten kanelia, inkivääriä, kardemummaa ja neilikkaa. Hyvän glögin salaisuus on yleensä mausteissa, ja suosituimpia reseptejä saatetaan varjella tarkasti.

 

Perinteisesti glögiin lisätään manteleita ja rusinoita, mutta jotkut laittavat lasin pohjalle myös omenakuutioita tai appelsiinin kuorta. Alun perin lapsille suunnattu alkoholiton glögi on kerännyt suosiota myös aikuisten keskuudessa. Glögi voidaan  terästää esimerkiksi puna- tai valkoviinillä, punssilla, konjakilla tai rommilla.

(Alkuperäinen teksti: Anniina Simula/ Rantapallo.fi )





Ja lopuksi vielä glögiresepti:

1/2 l laimentamatonta mustaviinimarjamehua
2–3 katkaistua kanelitankoa
6–8 kokonaista neilikkaa
10 kardemumman siementä
4 maustepippuria
(6–10 palaa sokeria)
1/2 l punaviiniä
(1/2 dl kirkasta viinaa, esim. vodkaa)

Lisäksi:
50 g kuorittuja ja suikaloituja manteleita
1 dl rusinoita

4–6 annosta

Kuumenna mehu mausteiden kanssa hitaasti kiehuvaksi. Lisää tarpeen mukaan sokeripaloja ja punaviini. Kuumenna mehu uudestaan höyryäväksi, mutta älä keitä sitä enää.

Lisää halutessasi kirkas viina. Siivilöi glögi mukeihin tai laseihin. Tarjoa lisänä mantelisuikaleiden ja rusinoiden seosta. Nauti perheen ja ystävien kesken...



When it's cold outside, there is a good reason to enjoy a cup of warm mulled wine or vin chaud. There is lot of different style to make or flavour it, but I think that most important thing is, that you enjoy it with your family and friends...



 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisustaminen on kompromisseja

Sisustaminen on usein haaveiden, arjen realiteettien ja budjetin välistä tasapainoilua. Jokaisella meillä on oma tyylinsä ja mieltymyksensä, mutta kodin sisustamiseen vaikuttavat myös elämäntilanne, kiinnostuneisuus ja taloudellinen tilanne. Miten löytää sopiva kompromissi näiden tekijöiden välillä? Elämäntilanne määrää prioriteetit Sisustuksen tarpeet ja toiveet muuttuvat elämäntilanteen mukana. Nuoren opiskelijan vuokra-asuntoon ei ehkä kannata panostaa yhtä paljon kuin oman kodin pitkäaikaiseen sisustamiseen. Pienten lasten perheessä sisustuksen pitää kestää kulutusta ja olla turvallinen, kun taas vanhemmalla iällä voi olla enemmän aikaa ja varoja panostaa laadukkaisiin kalusteisiin ja kodin viihtyisyyteen Kompromissi: Valitse ratkaisuja, jotka mukautuvat elämäntilanteeseesi. Esimerkiksi modulaariset huonekalut ja ajaton sisustustyyli voivat palvella useita vuosia. Samalla ne vahvistavat sisustamisen kestävä kehityksen periaatteetta, jossa sisustus tehdään pitkän aikavälin suunnitel...

Vastuullisuus STAILIAMO:n toiminnassa

Koen vastuullisen liiketoiminnan tärkeäksi, ja olen koonnut tähän blogitekstiin arvoja ja käytännön vastuullisuustekoja, joita pyrin noudattamaan mahdollisuuksien mukaan STAILIAMO:n sisustusneuvonnassa ja stailauspalveluissa. Kestävät ja eettiset materiaalivalinnat Pyrin sekä sisustusneuvonnassa että asuntojen stailauksissa käyttämään ensisijaisesti luonnonmukaisia, kierrätettyjä tai kierrätettäviä materiaaleja (esim. puuvilla, pellava, kierrätyslasi). Seuraan kestävän kehityksen trendejä ja hyödynnän niitä työssäni mahdollisimman paljon. Teen yhteistyötä yritysten kanssa, jotka noudattavat eettisiä tuotantotapoja. Kierrätys ja uudelleenkäyttö Sisustusneuvonnassa hyödynnän mahdollisuuksien mukaan asiakkaan olemassa olevia huonekaluja ja teen ehdotuksia niiden uusiokäytöstä, kuten entisöinnistä, maalaamisesta tai uudelleenverhoilusta.  Sisustusneuvonnassa pyrin tekemään aikaa ja kestävän kehityksen ideologiaan pohjautuvia ratkaisuja; välttämään kertakulutusta ja edistämään järkevää ...

Mikä ihmeen jouluswag?

Ovikoriste eli swag on perinteisen kranssin rinnalle noussut trendikäs joulukodin koriste. Sen voi seppeleen tavoin ripustaa oveen, seinälle, takan ylle, seinäkoristeeksi kotiin, terassille tai parvekkeelle.  Swag tulee Yhdysvalloista sekä Aasiasta, joissa se on ollut jo pitkään suosittu. Amerikkalainen tyyli on runsas ja näyttävä, kun taas aasialainen on hillitympi.  Jouluswag sopii monenlaiseen kotiin ja erilaisten koristeiden avulla siitä pystyy räätälöimään jokaisen tyyliin sopivan.   Swag muistuttaa ylösalaisin käännettyä kimppua. Sen suomalaisempi nimi voisi olla vaikkapa jouluvihta tai - vasta.  Swag rakentuu kestävistä havuista sekä esimerkiksi kuivakukista. Kauniisti kuivuvat leikkomateriaalit, kuten eucalyptus, sekä nauhat ja joulukoristeet viimeistelevät ilmeen. Suomalaiseen swagiin voi yhdistää hyvin luonnonmateriaaleja; koivunoksaa, sammalta, tuohta ja käpyjä.   Lähde: eKukka.fi Minä innostuin kokeilemaan oman jouluswagin tekemistä, johon sain mater...