Siirry pääsisältöön

Kun joulu on...

 

Olen täysin jouluihminen ja joulun odotus on mielestäni vuoden parasta aikaa. Siihen kietoutuu paljon sellaisia tuntemuksia ja aistimuksia, joita ei voi kokea oikeastaan muulloin kuin jouluna. 




Kauniit joululaulut soivat kaikkialla, ilmassa on glögin, pipareiden ja muiden joululeivonnaisten tuoksua. Kauneutta on joka puolella. Kodit koristautuvat juhlaan, omalla tyylillään. Kävely iltaisin kaupungin jouluisilla kaduilla tuo hyvän mielen. Kauppojen jouluikkunat tarjoavat esteettisiä kokemuksia... ja ostohalujakin. Lasten jännitys ja odotus on melkein käsin kosketeltavissa ja se tunne vahvistuu, mitä lähemmäksi joulua mennään. 





Jouluun liittyy paljon perinteitä ja niitä toteutetaan kodeissa hyvin erilaisella tavalla. On selvää, että ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää joulua, vaan jokainen tekee siitä omannäköisensä. Perinteisen kotijoulun sijaan joku haluaa viettää sen kylpylässä tai lomakohteessa, jos koronatilanne vain mahdollistaa. Joku viettää joulua yksin, tahtomattaan tai omasta halusta. Jollekin joulu ei tule, jos pöydässä ei ole kinkkua tai kalaa. Joillekin aito metsäkuusi on ainoa oikea vaihtoehto ja joillekin joulu tulee ilman kuustakin. Joillekin joulu alkaa joulurauhan julistuksesta, joulukirkosta tai joulusaunasta. Tuskin mikään muun juhla pitää sisällään niin paljon perinteitä ja herättää erilaisia tunteita kuin joulu. Ja joillekin joulu on merkityksetön päivä, vapaapäivä muiden joukossa...

Minulle tärkeintä joulussa on kuitenkin yhdessäolo, sen tuoma tunnelma, hiljentyminen ja rauhoittuminen. Se, että kenelläkään ei ole kiire mihinkään - ja vain ollaan. Ihanaa joulun odotusta kaikille!




Kun maass' on hanki ja järvet jäässä ja silmät sammunut auringon, kun pääsky pitkän on matkan päässä ja metsä autio lauluton, käy lämmin henkäys talvisäässä, kun joulu on , kun joulu on .

This is the season we all enjoy. The earth is covered with ice and snow. This is the reason for children's joy. The star is lightning the world below. We share our gifts with the ones we love. We share our dreams, we long for love.

Sanat: Alpo Noponen/ Gerrit aan't Goor

Levyltä Merry Christmas Jesus/ Nina Astrom




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sohvan oston lyhyt oppimäärä

Meille sohvan hankinta tuli ajankohtaiseksi tänä kesänä, kun menin töihin Sisustustalo Kodinonneen. Siellä työskennellessäni tuli sohviin ja niiden ominaisuuksiin perehdyttyä hieman tarkemmin, joten tässä pieni kertaus teille lukijoillekin sohvan ostoon. Sohvan hankkiminen on yksi kotien isoimmista huonekaluhankinnoista. Se on usein myös kodissa se näkyvin huonekalu, joten sohvan ostoon soisi paneutuvan hyvin ennen lopullisen ostopäätöksen tekemistä. Sohvalla vietetään paljon aikaa ja se hankintaan (yleensä) pitkäksi aikaa. Sohvaa osatessa tulisi miettiä, mitä tarkoitusta varten se hankitaan; tuleeko se puhtaasti istumista varten vai onko se tarkoitettu löhöilyyn tai esim. vierasmajoitusta varten. Sohvan mittasuhteet "vääristyvät" huonekaluliikkeessä. Iso sohva näyttää pieneltä ja tyypillisin virhe onkin , että sohva on huonetilaan liian suuri.  Siksi ostajan tulee mitoittaa huonetila etukäteen ja sommitella esim. ruutupaperille  mi...

Mikä ihmeen jouluswag?

Ovikoriste eli swag on perinteisen kranssin rinnalle noussut trendikäs joulukodin koriste. Sen voi seppeleen tavoin ripustaa oveen, seinälle, takan ylle, seinäkoristeeksi kotiin, terassille tai parvekkeelle.  Swag tulee Yhdysvalloista sekä Aasiasta, joissa se on ollut jo pitkään suosittu. Amerikkalainen tyyli on runsas ja näyttävä, kun taas aasialainen on hillitympi.  Jouluswag sopii monenlaiseen kotiin ja erilaisten koristeiden avulla siitä pystyy räätälöimään jokaisen tyyliin sopivan.   Swag muistuttaa ylösalaisin käännettyä kimppua. Sen suomalaisempi nimi voisi olla vaikkapa jouluvihta tai - vasta.  Swag rakentuu kestävistä havuista sekä esimerkiksi kuivakukista. Kauniisti kuivuvat leikkomateriaalit, kuten eucalyptus, sekä nauhat ja joulukoristeet viimeistelevät ilmeen. Suomalaiseen swagiin voi yhdistää hyvin luonnonmateriaaleja; koivunoksaa, sammalta, tuohta ja käpyjä.   Lähde: eKukka.fi Minä innostuin kokeilemaan oman jouluswagin tekemistä, johon sain mater...

Vuokra-asunnon stailaus, osa 1/ KEITTIÖ

Pääsin maaliskuussa stailaamaan erään kolmion, joka on menossa vuokralle. Halusin tehdä tyhjistä huoneista hieman kutsuvamman, joten stailasin keittiön, yhden makuuhuoneen ja kylpyhuoneen.  Koska kuvia tulisi yhteen postaukseen liian paljon, jaoin ne huoneittain kukin omiksi postauksiksi. Tässä olisi teille keittiö ja sen muutos...   Stailattavana oli peruskolmio (3 huonetta, keittiö ja parveke). Talo on rakennettu 60-luvulla ja viimeisinä vuosina siinä on tehty isoimmat remontit (ikkunat, katto, julkisivu ja viimeksi putkiremontti). Asunto on ollut usean vuoden vuokrattuna, mutta nyt haluttiin vähän päivittää pintoja ja kalustaa huoneita. Keittiössä remontti on tehty 2000-luvun alussa ja kaapistoille ei ole sen jälkeen tehty mitään. Nyt oli tarpeen tehdä pientä päivitystä pinnoissa, joten tapetti otettiin pois ja seinät maalattiin Tikkurilan Paperi-sävyllä. Ensimmäisessä kuvassa olen tuonut jo huonekalut ja verhon, mutta sisustuksen viimeistely...